Jössen ympärillä pyörii aina useampi tipu. Jörgen Wihlmanilla on ollut kotitarvekanala yli kymmenen vuotta. Kaikki lähti juniorin lahjaksi saamasta kanasta. Mutta kotipaikalla on ollut kanala jo 1950-luvulla.

Muutama kana ja tietysti kukko pitävät autoilijan perheen tuoreissa kananmunissa. Kanat munivat yhteensä neljästä viiteen munaa päivässä, ja mummot ja mammat ovat ihastuneita keltaisiin, hyvälaatuisiin ja hyvin leipoutuviin muniin.

- Meillä kuollaan korkeintaan vanhuuteen, ei ikävään, isäntä Wihlman toteaa ja astuu pikkuruiseen kanalaan, jossa säilytetään myös hätävarahalkoja.

Värikkäitä hetkiä isäntäväelle aiheuttavat kanat eivät ole tyhmiä, ne ovat ovelia ja esimerkiksi munivat piiloon. Sahanpurusäilönä toimiva vanha pesupulveripakkaus oli eräänä päivänä erikoisen painava. Syyksi paljastui 27 munaa!

Kaakattajat kulkevat kesällä ulkona vapaana, kunhan isäntäväki vain on kotona. Illan valomerkiksi riittää kanalan oven avaaminen. Se ohjaa tiput takaisin pehkuihin.

- Syötämme niille kauroja, kananrehua ja vaikka salaatintähteitä. Kesällä ne napsivat pihasta matoja. Mitä isompi mato, sen värikkäämpi muna, Wihlman väittää.

Koko aikana kaupan muniin on jouduttu turvautumaan vain kerran. Muuten talo on munien suhteen omavarainen, eikä Wihlman kertomansa mukaan enää niin paljon leivokaan…

Kukko kiekuu!

Parasta herkkua on itse kalastettu ja graavattu siika tai lohi, ja sen kaveriksi keitetty muna. Kalatkin hankitaan itse: koko perhe on innokkaita kalastajia ympäri vuoden. Parasta aikaa on kolme 60-metristä verkkoa jään alla.

Liisa-rouva ei häiden jälkeen ehtinyt sanaa sanoa, kun tuore puoliso säntäsi ostamaan verkkohärveliä häälahjarahoilla. Siis sitä vempelettä, jolla verkot uitetaan jään alle. Edelleen verkot koetaan kerran päivässä, onhan rantaan ainoastaan kilometri.

Paraisten Lilltervon vesillä kalastelevat isän kaverina pojat Tony ja Benny. Tony myös ajaa Kuljetusliike Wihlman Ky:n sora-autoa isä-Jörgenin keskittyessä yhdistelmäajoneuvoon.

- Nyt on vaan niin hiljaista, että parempi ottaa luonnosta ruoka, Jösse toteaa.

Merestä nousee siian ja lohen lisäksi ahventa, kuhaa, haukea, lahnaa, madetta, silakkaa, ankeriasta ja suunnilleen kerran vuodessa turskakin. Kampela on harvinainen nykyään. Verkkojen lisäksi kalaa pyydetään katiskalla, ongella ja pitkällä siimalla. Perhe myös metsästää.

Mutta takaisin kanoihin. Wihlman on perehtynyt myös pakkaamisen estetiikkaan, ja tuliaismunien koristeena keikkuu aina yksi höyhen. Eikä kanoja saa pelkästään huvin vuoksi ottaa. Niitä on hoidettava säännöllisesti, ja huolehdittava valosta, lämmöstä, ruuasta ja juomavedestä.

Eräänä kesänä kukon kieunta lumosi vastarannalla vierailleen japanilaisturistin. Se oli palautteen mukaan hieno elämys, vaikka kukolla kuuluu olevan kello välillä sekaisin.

- Mutta kun lähden aamuneljältä töihin, se huutaa niin saakelisti!

Miksi se kalastus on niin mukavaa? Onko tullut kunnon vonkaleita?

- Ei ole mitään isoa kalaa tullut pitkiin aikoihin, Wihlman viheltelee ja siirtyy katselemaan ulos ikkunasta merelle.

Vanhaan pulverilaatikkoon on taas ilmestynyt kaksi munaa, Wihlman näyttää.

Jörgen Wihlman hoitaa pikkuruista kotitarvekanalaa. Muutama kana ja tietysti kukko pitävät autoilijan perheen tuoreissa kananmunissa.

Jörgen Wihlman ja koko perhe ovat innokkaista kalastamaan ympäri vuoden. Verkkoja kokemassa on myös Wilda-koira. Kuva: Tony Wihlman.

–a-ss.