Tulevaisuuden tekijät Logomossa

Valtakunnallinen nuorten yrittäjien tapahtuma GeTTogether huipentui 18.5. Logomossa järjestettyyn Tulevaisuuden Tekijät –palkintogaalaan. Juhlailtaan oli valmistauduttu huolella, mutta tunnelma oli siitä huolimatta hyvin rento ja iloinen.

Oli aika hieman jo summata GeTTogetherin tähänastista antia.

Viimevuotista Hot Spot –tapahtumaa Helsingissä järjestämässä ollut Espoon YEE! - Young Entrepreneurs Espoon puheenjohtaja Michael Casagrande oli silmä tarkkana katsellut tämänkertaisia järjestelyjä.

- Tämä on aina vuoden kohokohta näissä piireissä. Huomaa, että täällä on samoja naamoja kuin vuosi sitten eli jotain tehtiin silloin oikein. Perjantai-illan kick off Liedon Vanhalinnassa oli kiva, vähän erilainen rento tilaisuus, Casagrande arvioi.

Mikko Nurminen Espoosta oli myös tullut kuuntelemaan ohjelmaa heti aamusta. Mieleen jäi varsinkin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Rami Aarikka puhe.

Myös Virkkuukoukussa-yrityksen toimitusjohtaja Tiina Jaatinen ja ystävä Sanna Virtanen olivat pitäneet päivän ohjelmasta tähän asti.

- Ohjelma oli monipuolinen ja kuulimme tosi inspiroivia puheita. Olen täällä itse hakemassa uusia ystäviä ja inspiraatiota, sillä viime vuonna Helsingissäkin tapasin mukavia tyyppejä, kertoi Jaatinen.

Illan ja juhla-aterian edetessä palkittiin Vuoden aluejärjestötoimijana Heidi Alariesto Lapin Yrittäjistä ja Helsingin Yrittäjät Vuoden aluejärjestönä. Vuoden nuorena tutkijayrittäjänä palkittiin - yhteistyössä KAUTE-säätiön - kanssa FT Anssi Lehikoinen Rocsole Oy:stä Kuopiosta.

Vuoden yrittäjyysteon palkinnon myönnettiin toimittaja Tuomas Enbuskelle, joka kiitti palkinnosta ennakolta nauhoitetussa videotervehdyksessään, ja muistutti juhlaväkeä oikeasta asenteesta.

- Älkää lähtekö mukaan siihen perusyrittäjämarinaan: yrittäjyys on oikeesti siistiä!

Vuoden nuori yrittäjä

Lauantai-illan päätteeksi Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna astui estradille ja alkoi rapisuttaa kädessään olevaa suljettua kirjekuorta parhaaseen Hollywood-tyyliin. Pian Simolinna kuitenkin julisti Vuoden Nuoren Yrittäjän, joksi oli valittu tällä kertaa Liikunta- ja hyvinvointikeskus Aplico Oy:n yrittäjä Jutta Österberg Lohjalta.

Österbergin oli asettanut ehdokkaaksi Suomen Yrittäjien toimialajärjestö Suomen Kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistys. 

- Österbergin voiton ratkaisi se, että hän on menestyneesti lähtenyt haastamaan isoja vakiintuneita toimijoita erittäin kilpaillulla alalla, kertoi Mikko Simolinna perusteluista. Aplico Oy erottui myös määrätietoisena toiminnan kehittäjänä. 

Vuonna 1978 syntynyt Jutta Österberg ryhtyi yrittäjäksi, kun tilaisuus sattui kohdalle.
– Sali, jolla tuolloin työskentelin, oli sulkemassa ovensa. Kun aloitimme, neliötä oli 800, nyt niitä on 2 700. Viimeisin 200 neliön laajennus otettiin käyttöön juuri äsken ja asiakkaat ovat itse saaneet päättää, mitä sinne tuli.

Tiukkaa kisaa ihan loppusuoralle Jutta Österbergin kanssa kävivät raahelaisen Tuupa Records Oy:n Jussi Isokoski, jyväskyläläisen Suomen Verkkomaksut Oyj:n Lennu Keinänen ja jurvalainen koneurakoitsija Jouko Sjöblom, joiden kaikkien esittelyvideot oli myös nähty illan aikana.


Tiina Jaatinen ja Sanna Virtanen olivat vaikuttuneita päivän ohjelman monipuolisuudesta.



Michael Casagrande ja Mikko Nurminen olivat viimevuotisen Hot Spotin järjestäjiä.



Suomen Yrittäjien Mikko Simolinna ja Petri Rajaniemi luovuttivat lohjalaiselle liikunta-alan yrittäjälle Jutta Österbergille Vuoden Nuoren Yrittäjän 5000 euron palkintoshekin.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 0608/2013        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa