Vanhasta konehallista tuli meijeri

Uusi jäsen

Poutakesän pienmeijeri syntyi pitkän ideoinnin ja erilaisten vaihtoehtojen puntaroinnin jälkeen viime vuonna. Loimaalaiset Michaela ja Esa Poutanen pohtivat, miten saisivat 45 hehtaarin maatilansa tuottamaan ja suunnittelivat ensin marjatilan perustamista.

– Meillä onkin vadelmaa ja pensasmustikoita. Vielä tänä vuonna ne myydään itsepoimintana, mutta ensi vuodesta alkaen voimme käyttää niitä jäätelön raaka-aineina, Michaela Poutanen kertoo.

Syy siihen, että marjat pääsevät maustamaan jäätelöitä vasta vuoden päästä on luomusäännöksissä. Poutakesän kaikki tuotteet ovat luomua mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi marjat pitää vähintään kolme vuotta ennen käyttöä viljellä täysin ilman kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita.

Meijeri rakennettiin tilan entiseen konehalliin. Siellä valmistetaan nyt vajaa 9000 kiloa jäätelöä sekä noin tuhat kiloa juustoa ja jogurttia vuodessa. Markkinointi on sujunut hyvin, meijeristä vastaava Michaela kertoo.

– Kysyntä on kovaa ja meillä on erittäin hyviä yhteistyökumppaneita kuten Lounafood, Loimaan Vihreä Kolmio ja Loimaan lähiruokarengas. Tarkoitus on tulevaisuudessa laajentaa toimintaa. Tänä kesänä avaamme vanhaan aittaan tilapuodin, joka on avoinna viikonloppuisin. Palkkaamme myös kaksi kesätyöntekijää.

Yrittäjäjärjestöön liittyminen oli Michaelan mukaan luontevaa.

– Kukaan ei tässä maailmassa pärjää yksin. On hyvä, kun on olemassa jokin organisaatio, jossa voi olla mukana.


Jäätelöt valmistetaan naapuritilalta tulevasta maidosta. Jäätelökone hankittiin Italiasta, missä myös käytiin oppimassa jäätelönvalmistusta, Michaela Poutanen kertoo.

–pv

Julkaistu 0608/2013        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa