Saariston jokainen vuodenaika viehättää

Pertti Karppinen voitti yksikkösoudussa kultaa olympialaisissa kolme kertaa peräkkäin vuosina 1976, 1980 ja 1984. Suomea hän on aktiiviuransa aikana edustanut viisissä olympialaisissa. Karppinen on kerännyt myös kuusi maailmanmestaruusmitalia.

Urheilu-uransa aikana Karppinen toimi palomiehenä. Palomestarin tehtävien jälkeen hän ryhtyi yrittäjäksi ja toimii urheiluhierojana. Oma vastaanotto on Raisiossa.

- Ajattelin tämän olevan väliaikainen ratkaisu, mutta sitä tulee joulukuussa kestäneeksi 20 vuotta.

Karppinen luonnehtii työtä mielenkiintoiseksi, ja urheilutaustan ansiosta hän voi jakaa tietämystä ja kokemusta työn kautta muiden avuksi. Yrittäminen ja urheilu muistuttavat toisiaan siinä, että molemmissa haetaan omaa punaista lankaa.

Kahden vuosikymmenen aikana Karppinen on todistanut työelämän muutosta, joka näkyy asiakkaissa: ihmiset on hänen mukaansa ajettu piukkaan, ja päätetyöskentelyn seuraukset luetaan niska-hartiaseudussa.

Oma yrittäjäura on pakottanut opettelemaan työn ja vapaa-ajan rytmittämistä niin, että voimat riittävät kumpaankin. Levon merkitys on avautunut:

- Harrastusten on oltava sopusoinnussa yrittämisen fyysisten rasitusten kanssa. Tämä on ainaista oppimista kuten elämä yleensä. Lähdetään liikkeelle pienistä asioista. Olen pidentänyt kesälomaa vähitellen alun kahdesta päivästä tämän kesän suunniteltuun viiteen viikkoon.

Elettävä tässä ja nyt

Karppinen kannustaa yrittäjiä, että nämä uskaltaisivat satsata omaan itseensä. On osattava nauttia elämästä tässä ja nyt, eikä ripustettava toivoa jossain hämärässä tulevaisuudessa häämöttäviin eläkepäiviin.

Kilpasoutua atleetti ei ole jättänyt, vaan muun muassa valmentaa omia lapsia lajissa.

- Annetaan niiden tehdä tulosta kaikessa rauhassa, jotka siihen pystyy. Niin yrittämisessä kuin urheilussa. Epäreilu kampeaminen ja kapuloiden heittely rattaisiin ei ole rehtiä peliä. Kilpailua saa olla, mutta sen on oltava rehellistä.

Karppisen, meri-ihmisen, suosikkipaikka on saaristo. Sinne hän matkailijan lähettäisi, ellei sitten Turun linnaan, missä itse on vieraillut viimeksi keskenkasvuisena poikana. Saariston rengastie on kaunis ja hieno, ja matkan varrella näkee paljon. Maisemat ovat sen parasta antia.

- Itse mökkeilen, liikun ja soudan Taivassalossa. Keväällä luonnon herääminen on hienoa seurattavaa, ja itse asiassa jokaisessa vuodenajassa on saaristossa oma viehätyksensä. Turun linnassa näkee, miten ihmiset ja elämä ovat muuttuneet vuosisatojen aikana.

Niinpä. Pitkänhuiskea Karppinen olisi menneessä maailmassa jäänyt helpoksi maalitauluksi, sillä tarpeeksi suurta haarniskaa ei takuulla olisi löytynyt.


Pertti Karppinen kertoo, että oma yrittäjäura on pakottanut opettelemaan työn ja vapaa-ajan rytmittämistä niin, että voimat riittävät kumpaankin.

–a-ss.

Julkaistu 0608/2013        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa