Varsinais-Suomessa festivaaleja riittää

Musiikkia koko kesälle

Vaikka vakiintuneet kulttuuri-instituutiot viettävät kesälomaa, ei Varsinais-Suomessa tarvitse kesällä nääntyä kulttuurinnälkään. Päinvastoin, esimerkiksi klassisen musiikin pikkufestivaaleja tunnutaan viettävän lähes joka niemessä, notkossa ja saarelmassa.

Monet musiikin ammattilaiset ja taitavat harrastajat haluavat kesälläkin musisoida ystäviensä ja kollegoidensa kanssa, ja niinpä saamme nauttia musiikista yllättävissäkin paikoissa. Esimerkiksi saariston musiikkifestivaaleihin kuuluu Paraisten urkupäivät kesäkuun lopulla, ja jatkoa seuraa heinäkuussa Kemiönsaaren musiikkijuhlilla ja Nauvon kamarimusiikkipäivillä.

Perinteisesti myös jazz raikaa kesällä nimenomaan saaristossa. Baltic Jazz on jo varsin isoksi paisunut keskisuuri festivaali ja Korppoon Sea Jazz on sekin kasvanut viime vuosina.

Elokuussa puolestaan voi Paraisilla kuulla myös aitoa pelimannimusiikkia Wiinit Pelimannit –tapahtumassa.

Juurimusiikin ystävät kokoontuvat jälleen heinäkuussa Raumalle, kun perinteikäs Rauma Blues tuo maakuntaan 12.- 13.7. sekä kotimaisia konkareita että aivan uusia, jo hyvässä nousukiidossa olevia kansainvälisiä bluesin tähtiä.

Rockfestarit hakevat muotoaan

Uusia festivaaleja nousee myös rockin saralla. Harva aloittaa kuitenkaan niin isosti kuin uusi Turku Acoustic –festivaali 28.- 29.6., jota vietetään Turun Varvintorilla ja sen lähiympäristössä. Festivaalin nimeä myötäillen osa esiintyjistä esiintyy unplugged, mutta noin puolet kuitenkin ihan normaalilla kokoonpanolla.

Pääkonsertissa lauantaina Varvintorilla esiintyvät muun muassa Tero-Petri & Korvaamattomat, Jussi Hakulinen Distortion sekä Risto.

Turussa rokki soi myös Ruisrockissa ja DBTL:ssä. Ruisrockin lavoille nousee ilahduttavan ajankohtainen joukko kansainvälisiä yhtyeitä, mutta tuttuun tapaan myös tunnetuimmat suomalaiset, etunenässä HIM, joka tekee Suomessa tänä kesänä vain kaksi keikkaa.

Aikamoisen nostalgiatripin voi Turussa kokea sunnuntaina, jolloin Ruisrockissa nähdään ikonisen aseman saavuttanut 80-luvun pop-duo Pet Shop Boys.

Nykypäivässä ollaan tiukasti kiinni sen sijaan vain hiphop-musiikkiin keskittyneessä Aura Festissa 9.-10.8. Tämäkin festivaali järjestetään Turussa, Barker-puistossa.

Hiphopista on tullut jo mummojenkin suosikki muun muassa Vain elämää –sarjassa hurmanneen Cheekin ja söpön Elastisen ansiosta, mutta Aura Fest tuo lavalle myös musiikkigenren pahan pojan, Petri Nygårdin.

Rockia voi kuulla myös muualla maakunnassa: Saaristo Open –festivaali Kaarina ensi viikonloppuna on jo kivunnut varteenotettavien festivaalien kastiin ja nauttii ainakin paikallisten suurta suosiota. Elegantin säväyksen Kuusistonlahden rannalle tuo Loreen Euroviisuvoittaja Loreen.

Myös Lokalahdelta heinäkuussa kajahtava Karjurock on muuttanut maalaisfestarin imagoaan yleisempään makuun: festarilla esiintyy tänä kesänä myös Paula Koivuniemi.


Taalintehtaan Baltic Jazz soi heinäkuussa.



Tero-Petri & Korvaamattomat esittää Turku Acoustic –festivaalilla arkisen melankolista musiikkiaan.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 0608/2013        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa