Anna klassisen musiikin yllättää itsesi
Älä vain luule, että klassisen musiikin festivaalilla olisi tylsää. Suomen vanhin musiikkifestivaali, Turun musiikkijuhlatkin, uudistuu joka vuodeksi niin, että välillä jo hirvittää: mitä se taiteellinen johtaja Topi Lehtipuu on nyt keksinyt?
No, tänä kesänä ei sentään sukelleta maanalaisiin luoliin, vaan rakennetaan siltoja. Eri maiden, eri kulttuurien ja eri taiteenlajien välille.
- Oikeastaan tämänvuotinen teemamme mahdollistaa sen, että voimme olla vieläkin luovempia -ainakin sisällön suhteen, sanoo musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Liisa Ketomäki.
Turun musiikkijuhlat paketoikin klassista musiikkia aivan uusiksi tuotteiksi, ja tarjoilee ne maukkaasti maustettuina annoksina monenlaisiin herkkuihin tottuneelle yleisölleen.
Tänä vuonna esimerkiksi kirjallisuudenystävät ottivat innokkaasti vastaan uutisen, että kirjailija Donna Leon tulee Turkuun italialaisen barokkiorkesterin kanssa, ja lukee konsertissa ennen kuulemattomia, erilaisia tunnetiloja käsitteleviä tekstejään. Topi Lehtipuu on konsertin laulusolistina.
- Konsertti myi niin hyvin, että päätimme järjestää Souffle d’espoirista lisäesityksen torstaina 8.8., kertoo Ketomäki.
Samoin jouduttiin menettelemään Jorma Hynnisen monologioopperan kanssa. Hynnisen viimeiseksi oopperarooliksi tiedetty Akselin rooli Kimmo Hakolan monologioopperassa kertoo taiteilija Akseli Gallen-Kallelan elämästä. Siitä on lisäesitys sunnuntaina 11.8.
Metallimusiikin ja klassisen musiikin välille rakennellaan siltoja puolestaan Taiteiden yön kynttilänvalokonsertissa Turun tuomiokirkossa. Esiintymässä ovat Apocalyptica-yhtyeestä tunnettu sellisti Perttu Kivilaakso, ja Mikko Sirén samasta yhtyeestä.
Konsertissa kuullaan Kivilaakson melodisia sovituksia barokkimusiikista hänen omiin sävellyksiinsä, joita on tulkitsemassa myös mezzosopraano Virpi Räisänen.
- Toivon todellakin, että ihmiset osaisivat tulla tuomiokirkkoon rauhoittumaan Taiteiden yön hälinän keskeltä, Liisa Ketomäki
Näiden konserttien lisäksi Turun musiikkijuhlilla luodaan yhteyksiä myös taiteen ja tieteen välille, Suomen ja Intian välille - ja muun muassa sopraanon ja aivotutkijan välille, kun sopraano Helena Juntusen emännöimässä Linnateatterin illassa teemana on tällä kertaa Yllätys. Hellun hellalla voi oikeasti tapahtua mitä vain…
Luvassa on myös maailmantähtiä kuten kaksi konserttia johtava Valeri Gergijev ja ranskalainen sopraano Natalie Dessay, joka on Ranskassa yhtä rakastettu ja arvostettu kuin Karita Mattila meillä.
- Ei pidä unohtaa myöskään musiikkijuhlien varaslähtöä. Karita Mattilan kesän Euroopan-kiertue päättyy 10.7. Turun konserttitalolla, muistuttaa Liisa Ketomäki.
![]() |
Helena Juntusen emännöimässä Linnateatterin illassa voi oikeasti tapahtua mitä vain… Kuva Seilo Ristimäki. |
![]() |
- Karita Mattilan konsertti 10.7. Turun konserttitalolla toimii tämän kesän musiikkijuhlien varaslähtönä, kertoo Liisa Ketomäki. |
![]() |
Jorma Hynnisen viimeiseksi jäävä oopperarooli taiteilija Akseli Gallen-Kallelana kiinnosti niin paljon, että siitä on tulossa lisäesitys sunnuntaina 11.8. |
anneli.perkio@y-lehti.fi