Kesäalet suven odotetuin tapahtuma

Alennusmyynnit ovat monen kauppakeskuksen suurin houkutin tänäkin kesänä. Suurissa kauppapaikoissa liikkuu kesällä muutenkin niin paljon tavanomaista enemmän ihmisiä, ettei muita tapahtumia ole ainakaan tarvetta järjestää. Tilanne on usein toinen maaseutupaikoilla. Eri tavoin teemoitetut tapahtumat voivat olla kesän myynnille todella tärkeitä.

Hansakorttelin remontti ohi

Hansakortteli on käynyt viime aikoina läpi melkoisia muutoksia, mutta isoimmat niistä ovat nyt takana, kertoo kauppakeskusjohtaja Timo Palviainen.

- Remontin myötä meille on tullut uusia palveluita, kuten muun muassa lääkärikeskus Eloni, joka on auki koko kesän ajan. Huhtikuussa avattiin myös silmäkirurgiakeskus Memira.

Haloselta vapautuneet tilat on saatu tehokkaampaan käyttöön, ja Hansassa toimivat nyt Suomen suurimmat H&M ja Stadium.

Myllerryksen vuoksi Hansakorttelin uusimmat houkutukset eivät ehkä ole vielä iskostuneet potentiaalisten asiakkaiden mieleen.

- Kaikki eivät varmaan tiedosta, kuinka hyviä palveluita Kultatalostakin löytyy. Siinä meillä on vielä tekemistä, Timo Palviainen myöntää.

Hansakorttelin sijainti on kuitenkin ylivertainen.

- Näin kaupungin keskellä vedämme niin turkulaisia kuin kaupungissa vierailevia matkailijoitakin, Palviainen toteaa.

Tänä kesänä asiakkaita houkutellaan muun muassa tutulla Taiteiden yöllä elokuussa. Ja kesän Hansassa aloittaa Tangomarkkinoiden semifinaalit 14.- 16.6., joissa on tällä kertaa entistäkin runsaampi oheisohjelmisto.

Kiva käydä keskustassa

Hansakorttelin kauppiaat ovat mukana myös Turun ydinkeskustayhdistyksessä, jonka uusi puheenjohtaja on Stockmannin tavaratalojohtaja Päivi Kuntze.

- Yhdistykseen kuuluvia alueita ei ole tiukasti määritelty. Meillä on parisataa jäsentä Turun ydinkeskustasta. Uusia jäseniä emme aktiivisesti edes nyt hae ennen kuin saamme omat nettisivut kuntoon. Kehitystyötä tehdään tämän kesän aikana, kertoo Kuntze.

Yhdistyksen agendana on vahvistaa ja kehittää Turun kaupallista keskustaa. Siinä se tekee yhteistyötä muun muassa Turun kaupungin kanssa. Yhteisiä kokemuksia jaetaan tänä kesänä myös Oulun ja Tampereen keskustojen yrittäjien kanssa.

Vaikka Kuntze itse on erään Turun keskustan suurimman toimijan edustaja, hän myöntää että keskustan vetovoima rakennetaan pienten ja isojen toimijoiden yhteistyönä – toinen toistaan tukien.

- Me olemme yhtä vahvoja kuin meidän ympäristömme on.

Päivi Kuntzen mukaan Turun keskustan kaupallista vetovoimaa lisäävät muihin Turun seudun kauppakeskuksiin verrattuna ylivoimaiset kulttuuri- ja ravintolatarjonta. Esimerkiksi kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 toi Turkuun uutta nostetta, jonka Kuntze uskoo vaikuttavan vielä ainakin muutaman vuoden.

Myllyssä odotetaan kesäalea

Kauppakeskus Myllyn yrittäjät odottavat kesän alennusmyyntejä.

-Ymmärtääkseni kesävaatekauppa ei ole päässyt kunnolla alkuun tänä vuonna, mutta emme ole silti aikaistamassa varsinaista alennuskampanjan alkamista, sanoo Myllyn kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja apteekkari Anne Elo-Kinnunen.

- Olemme eläneet taloudellisesti vaikeita aikoja, ja kasvu on tasoittunut. Vuosien aikana olemme kokeneet myös muutoksia markkinoissa. Kilpailua on niin, ettei tässä voi henkseleitään paukutella.

Kesä on Myllylle kuitenkin hyvää aikaa.

-Oli sitten paha helle tai sade, kauppakeskuksessa on mukava käydä. Kesällä on paljon matkailijoita, mutta myös alueen asukkaat lomailevat ja heillä on aikaa kauppakeskuksessa vietettävksi, Elo-Kinnunen toteaa.

Skanssin vakioasiakaskunta kasvaa

Skanssin yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja, apteekkari Petri Kumlin on tyytyväinen Skanssin kehitykseen.

-Koko Skanssin alueen palvelut ovat kehittyneet hyvin ja asiakasvirta kasvaa jopa voimakkaammin kuin on arvioitu. Kauppiaat ovat erittäin positiivisella mielellä. Tulijoita tänne olisi enemmänkin, mutta yhtään tyhjää kauppapaikkaa ei nyt ole.

Skanssi on nyt saavuttanut Kumlinin mielestä sen vaiheen, jossa sen vakioasiakaskunta kasvaa.

- Kokeilunhaluiset ihmiset ovat aina aluksi liikkeellä, mutta heitä on vain noin 20 prosenttia väestöstä. Kun loput 80 prosenttia saadaan tulemaan, he ovatkin sitten lojaalimpia asiakkaita, Petri Kumlin uskoo.

Tapahtumat tuovat Skanssiin kaikenlaista asiakaskuntaa, josta osa tulee kesälläkin kauppakeskukseen vain viettämään aikaa.

- Keski-ikäiset lapsiperheet ovat ehkä suurin ryhmä nyt. Täällä on helppo liikkua ja tehdä kaikki ostokset kerralla, Kumlin sanoo.

Kaupungin kokoinen ostoskeskus

Viime vuonna perustettu Loimaan kauppa ja palvelut yhdistys on ottanut aktiivisen roolin Loimaan kehittämisessä koko alueen kauppapaikkana.

- Käytämme Loimaan keskustasta Kauppala-nimistystä, millä pyritään luomaan hieman nostalginen maalaisfiilis. Kun ei tästä nyt kuitenkaan mitään Citya saa, yhdistyksen puheenjohtaja Martti Koskinen nauraa.

Yhteistyötä tehdään laajalla rintamalla, ja jopa viime syksynä Loimaan keskustaan avatut isot marketit, Prisma ja Citymarket, ovat mukana toiminnassa.

- Markettien tulo oli meille vain hyvä juttu: ne ovat selkeästi se impulssi, minkä takia ihmiset tuolta maakunnasta lähtevät Loimaalle ostoksille. Tilanne ei näytä täällä enää yhtään synkältä, alle sadan neliön liiketiloista on jopa pula.

Kesällä yhdistys on mukana kaikissa tapahtumissa, joissa ihmisiä vain liikkuu.

- Elokuun alun Rompepäivät on kasvanut todella valtavaksi tapahtumaksi. Silloin meidän yrittäjilläkin on aina paljon esimerkiksi pop up –myymälöitä ja muuta vastaavaa toimintaa, kertoo Koskinen.

Uudessakaupungissa mennään torille

Päinvastaisista huhuista huolimatta Tul toril -tapahtumat käynnistyivät Uudenkaupungissa tavalliseen tapaan kesän alussa.

– Teemme edelleen loistavaa yhteistyötä kaupungin kanssa, Uudenkaupungin Yrittäjien puheenjohtaja Terttu Lundelin kuittaa puheet.

Yrittäjäyhdistys palkkasi kesän alussa toritapahtumia koordinoimaan ja organisoimaan kesätyöntekijän, mutta pohjatyöt on toki jo tehty. Kesän teemoja Tul toril –tapahtumissa ovat muun muassa Seniori-, Taito-, Lasten- ja VPK-torit. Järjestetään myös Crucell-, Usko Kemppi – ja Ryjätorit.

- Toritapahtumat ovat olleet Uudenkaupungin kesässä hirveän pidettyjä tapahtumia, ne ovat keränneet torille muitakin ihmisiä kuin tavanomaista markkinayleisöä, sanoo yhdistyksen sihteeri Pirjo Salonen.

Facebook-markkinointia Salossa

SaloShops järjestää kesälläkin tavalliseen tapaan Late Night Shopping –tempauksia joka kuukauden viimeisenä torstaina, jolloin Salon kivijalkaliikkeissä ja pienissä erikoiskaupoissa on pidennetty ostosaikaa klo 20 saakka, kertoo SaloShops-verkoston vetäjä Elina Rantamäki.

- Kesällä on paljon uusia asiakkaita liikkeellä, ja myös Salon seudun mökkeilijät ovat löytäneet keskustan pienet liikkeet. Sen eteen vain pitäisi tehdä vielä enemmän töitä, että myös Salon reuna-alueiden palvelut löytyisivät – esimerkiksi Perniöön, Mathildedahliin ja Teijoon on kasvanut paljon kaupallisia palveluita.

SaloShopsilla on toimivat nettisivut, mutta nyt on tarkoitus kehittää myös Facebookista aktiivinen informaatiokanava.

- Kuluttajat haluavat saada sitä kautta tietoa, ja vieläpä auttavat sen jakamisessa. Nettisivuilla on hakupalvelut, mutta Facebookiin voi päivittää ajankohtaista tietoa ja kuvia, Elina Rantamäki sanoo.


Stockmannin tavaratalojohtaja Päivi Kuntze johtaa Turun ydinkeskustayhdistystä, eikä koe siinä mitään ristiriitaa. - Keskustan vetovoima rakennetaan pienten ja isojen toimijoiden yhteistyönä – toinen toistaan tukien.



Skanssin yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Petri Kumlin on erittäin tyytyväinen Skanssin kehitykseen.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 0608/2013        
Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa