Juomakulttuuri muuttuu hitaasti

Tiukka byrokratia ja valvonta säätelee alkoholinvalmistajien tuotantoa ja markkinointia. Kotimaisten jalojen juomien arvostus on kuitenkin nousussa, ja tuottajat kehittelevät aktiivisesti uusia makuelämyksiä.

Paraisilla sijaitsevan Tammiluodon viinitilan uusi myymälä on otettu riemulla vastaan: nyt viiniostoksille pääsee sovittaessa ympäri vuoden. Avarat tilat palvelevat paremmin myös bussilasteittain käyviä asiakkaita.

Lähiruokabuumiin osataan pikku hiljaa liittää viinit, joita viinitilayritykset saavat alkoholilain mukaan valmistaa ainoastaan kotimaisista raaka-aineista. Tämän kesän viinien valmistusprosessi alkoi viime syksynä. Kuohuviinien tekeminen kestää vielä kauemmin.

Omenaa, kotimaisia marjoja, marja-aroniaa ja tyrniä – niitä Tammiluodossa jalostetaan viineiksi joka lähtöön. Valkoisesta viinimarjasta valmistettu Venla sopii kala-aterialle ja seurusteluviiniksi. Mansikka on makea jälkiruokaviini, ja punaisista ja mustista herukoista syntynyt Marja voimakasmakuinen punaviini.

Varsinainen Tammiluodon tilaviini, jossa omaa raaka-ainetta on 90 prosenttia, on omenasta ja karviaismarjasta kehitetty raikas seurusteluviini Roosa. Tuotannosta noin 15 prosenttia on mansikka- ja valkoherukkakuohuviinejä.

- Pohjoismaissa viinin kanssa hienostelu on hiipumassa ulkomaisen esimerkin mukaisesti. Toivottavasti meilläkin viiniin aletaan suhtautua välittömämmin ja ajatella sitä enemmän maataloustuotteena, Jokinen pohtii.

Rannan tuntumassa oleva viinitupa on auki kesällä joka päivä, ja jalostettuja juomia, myös tilan liköörejä ja muita viiniä väkevämpiä pääsee maistelemaan tuvassa aina elokuun loppuun saakka.

Avoimempi suhtautuminen kotimaisiin viineihin, ja viinien kysely kansainväliseen myyntiin Keski-Eurooppaan on saanut Jokisen miettimään tulevaisuuden ratkaisuja ja investointeja. Hän käy myös neuvotteluja panimokumppanin kanssa siideriyhteistyöstä voidakseen mahdollisesti jatkossa tyydyttää saaristolaisravintoloilta tulevaa kysyntää.

- Yhteisten vesiliikenneyhteyksien kehittäminen saariston eri matkailuyrityksiin on suunnitteilla, Jokinen mainitsee.

Metsätyötkin liittyvät oluenvalmistukseen

– Vesuri on meillä tärkeä työkalu, panimomestari Jani Vilpas Vakka-Suomen Panimosta kertoo. Uusikaupunkilaisessa pienpanimossa työntekijöiltä vaaditaankin paitsi panimoalan tuntemusta, myös vähän metsurin taitoja.

Tosin viimeksi panimomestari itse teki metsätyöt ja kävi kaatamassa nuoria, heleimpään kevätpukuunsa pukeutuneita koivuja juhannusoluen mausteeksi.

– Tietääkseni olemme ainoa suomalainen panimo, joka käyttää koivua tähän tarkoitukseen, Vilpas sanoo.

Viisi vuotta sitten perustettu panimo on kasvanut joka vuosi. Nyt olutta ja siideriä valmistetaan kuuden työntekijän voimin ja tilat ovat käyneet niin ahtaiksi, että muutto on jo vahvasti mielessä. Vakiotuotannossa on kahdeksan eri olutta ja kaksi siideriä. Sen lisäksi valmistetaan paljon asiakkaiden omilla resepteillä ja etiketeillä varustettuja oluita.

Vilppaan oma kesäsuosikki on vaalea vehnäolut. Sen kanssa sopii nauttia paistettuja ahvenfileitä ja uusia perunoita.

– Olut sopii melkein kaikkien ruokien kanssa. Me haluamme edistää oluentuntemusta ja sen käyttöä nautiskelujuomana samaan tapaan kuin viiniä nyt käytetään, Vilpas huomauttaa.

Kesätuliainen keramiikkapullossa

Luomutila Terra Vinealis Oy Särkisalossa valmistaa tällä hetkellä kahta alkoholijuomaa: Verkstrand´s Bitter on yrtein maustettu katkero, ja Liquer Cerasorum kirsikkalikööri. Juomien alkoholiprosentti on niin korkea, ettei yritys saa myydä juomia suoraan tilalta kuten viinitilat viinejään.
Fredrik Koivusalo ja Kristina Norrgård perustivat Terra Vinealiksen 2008. Norrgård kertoo, että heidän perusarvojaan ovat luonnonmukaisuus ja slow business - kaikki pohjautuu maalaisjärkeen ja kestävän kehityksen periaatteeseen. Tuotanto ei vielä työllistä täysipäiväisesti.
Alkusnapsiksi tai ruuansulatuksen edistäjäksi sopiva Verkstrand´s Bitter sisältää koiruohoa, iisoppia, sitruunamelissaa ja fenkolia muttei lainkaan sokeria. Alkoholiprosentiltaan 43,5 -vahvuinen katkero lievittänee myös vilustumisen ensioireita. Katkero tehdään joko tilalla tuotettuun tai valtiolta ostettuun kirkkaaseen viinaan.
Miedompi kirsikkalikööri (24,5 vol), syntyy hapankirsikasta, ja tilalla kasvaa viitisensataa kirsikkapuuta. Likööri on omiaan seurustelun siivittäjänä, jälkiruuissa tai jäätelön kanssa. Molemmat juomat on pullotettu keraamisiin mustiin pulloihin, joiden etiketit tehdään myös itse.
- Asiakkaamme arvostavat kotimaista pienyrittäjyyttä, Norrgård toteaa.
Tilan tuotteet menevät Alkoon, ravintoloihin ja Tax Free -myyntiin. Muualle tuotteita ei saa myydäkään. Yritys tutkailee vientimahdollisuuksia. Tuotantoa valvovat Valvira, Ely-keskus ja Tullilaitos, ja byrokratia onkin yrittäjien mukaan mittavaa.
Juomat ovat suosittuja lahjoja muun muassa isänpäiväksi ja jouluksi. Tuotanto on käynnissä ympäri vuoden, mutta yhden erän valmistus vie useamman kuukauden. Koivusalon vastuulla oleva tuotanto on suurimmaksi osaksi käsityötä.
Terra Vinealiksessa aloitellaan viiniköynnösten kasvattamista.
- Toivottavasti pääsemme aikanaan tuottamaan viiniä. Pohdiskelemme uusia tuotteita myös mustikoista ja luumuista.


Venla on Timo Jokisen oma lempiviini. Valkoisesta viinimarjasta valmistettu Venla sopii kala-aterialle ja seurusteluviiniksi.



Koivuoluen lisäksi panimossa tehdään esimerkiksi nokkosolutta luomukauppaan. Kesän uutuus on myös kuiva, uusikaupunkilaisista omenoista paikallisen Martta-yhdistyksen avulla valmistettu siideri, panimomestari Jani Vilpas kertoo.



Kristina Norrgård kertoo kirsikkapuiden kärsineen talvesta. Lumi suojeli alaoksia. Terra Vinealiksen tilalla kasvaa monta eri kirsikkalajiketta.

–pv

Julkaistu 0608/2013        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa