Kustavissa luotetaan yhteistyön voimaan

– Kustaviin ollaan luomassa yhtenäistä ilmettä ja kokoamassa palveluja helposti tavoitettaviksi, Kustavin Matkailu Oy:n toiminnanjohtaja Kimmo Laatta kertoo. Hän luotsaa Kustavin Lootholman matkailukeskusta ja sinne suunniteltua saaristolaiskylää.

Näkyvä osoitus yhtenäisestä ilmeestä on tältä keväältä, jolloin lanseerattiin Kustavi Saariston Kuningaskunta osana Turun Ammattikorkeakoulun luotsaamaa Matkalla Kustavissa –hanketta. Kuninkaallista vaakunaa saa käyttää ja muunnella omaan yritystoimintaan sopivaksi, Laatta kertoo.

– Tänä vuonna avaamme Kustavin yhteiset nettisivut, joilta löytyvät kaikki kunnan matkailukohteet. Jatkossa palvelua tultaneen laajentamaan esimerkiksi yhteisellä varauspalvelulla.

Lootholman kesä alkoi toukokuussa, kun paikallisten yrittäjien yhteistyönä järjestettiin Ruokaa ja kädentaitoja –tapahtuma. 2010 uudistettuna avattu, Ammattiliitto Pron omistama Lootholma on kaksinkertaistanut kävijämääränsä joka vuosi, Laatta kertoo. Tänä vuonna alueen uutuutena on matkailuvaunualue, kuunari Helenaan rakennettu uusi tanssilattia sekä yleiseen käyttöön tarkoitettu uimaranta. Lootholmaan on myös suunniteltu mökkikylä, jossa aikanaan voi olla kuutisenkymmentä ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa mökkiä.

Olosuhteet ovat opettaneet naapuriavun merkityksen

– Saaristossa on totuttu tulemaan toimeen ja auttamaan toinen toisiaan. Täällä Kustavissa olemme kaikki kuin yhtä perhettä, keittiömestari Per-Erik Silver sanoo. Hän on työskennellyt kaksi vuotta vaimonsa Sari Silverin omistamassa ravintola Grillissä ja ehtinyt tänä aikana luoda verkostoja moneen suuntaan.

Kustavin keskustassa sijaitseva yritys on muodostunut yhden saaren kantatilan pihapiiriin. Toistasataa asiakaspaikkaa käsittävän ravintolan lisäksi yritykseen kuuluu kesäaikaan tarjottavaa aittamajoitusta sekä kesäkauppa. Kesällä yritys työllistää kymmenen ihmistä, talvella vähemmän. Per-Erik ja Sari Silver ovat lähes aina paikalla ja asuvatkin ravintolan vieressä.

– Nyt kesällä olemme päättäneet, että rajoitamme muuta työtä voidaksemme olla enemmän ravintolassamme, Silverit kertovat.

”Muu työ” tarkoittaa esimerkiksi yksityistilaisuuksissa kokkaamista tai kokkikurssien vetämistä.

Ravintola tekee yhteistyötä muun muassa Kustavin Kipinän ja Art Teatron kanssa. Molemmat ovat kustavilaisia yrityksiä: edelliselle Grill toimittaa kaikki ruoat, jälkimmäinen pystyttää suuren sirkusteltan ja telttaravintolan tänä kesänä Turun Varvintorille. Siellä keittiömestari henkilökuntineen valmistaa teatteri-illallisen elo-syyskuussa jopa kolmellesadalle vieraalle jokaisena Cirque Draculan esityspäivänä.

– Yhteistyö täällä on hyvin avointa ja toimii monessa muussakin asiassa. Ei paljon tarvitse vihjata, kun jo joku on toimittamassa sitä, mitä tarvitaan.

Vuodesta 2009 Kustavissa perheineen asunut sirkustaiteilija Pauliina Räsänen vahvistaa yhteistyön sujumisen.

– Täällä kaikki ovat olleet kauhean ystävällisiä. Kunta on tehnyt meidän kanssamme yhteistyötä ja tilannut esityksiä ArtTeatrolta ja nyt tosiaan teemme paljon yhteistyötä Per-Erik Silverin kanssa tänä kesänä.

Hankkeella etsitään pidennystä sesonkiin

Kustavin kunta ja yrittäjät ovat mukana Turun ammattikorkeakoulun hyvinvointipalveluyksikön hallinnoimassa hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää kunnan matkailuelinkeinoa. Matkalla Kustavissa kestää vuoteen 2014 ja se pyrkii vahvistamaan Kustavin brändiä, kehittämään palvelutarjontaa sekä palveluiden vastuullisuutta ja saavutettavuutta. Yksi hankkeen painopisteistä on luoda matkailualan ja sitä tukevien yritysten kumppanuusverkosto. Hankkeessa ovat mukana myös Turku Touring ja Varsinais-Suomen ELY-keskus.


Kustavilaiset yrittäjät luovat yhtenäistä ilmettä ja keinoja, joilla matkailusesonkia pidennetään, Kimmo Laatta Lootholmasta kertoo.



Sari ja Per-Erik Silver ovat asuneet ja työskennelleet Kustavissa vasta vähän aikaa, mutta luoneet verkostoja jo moneen suuntaan.

pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 0608/2013        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa