Pohjolan kylmäveriset kisaavat Metsämäessä

Metsämäen raviradalla eletään elokuussa jännittäviä hetkiä, kun Pohjoismaiden mestaruusravit kylmäverisille järjestetään kuun lopulla 30.- 31.8.2013.

Kahden päivän aikana ajetaan kaikkiaan 24 lähtöä, ja Pohjoismaitten nopeimmat ravurit Turkuun tuova päälähtö on lauantaina. 40 000 euron voittosumma kiinnostaa koviakin nimiä.

Metsämäen raviradan toimitusjohtaja Roger Johansson kertoo, että esimerkiksi toukokuun lopulla Ruotsin Elitkampenin voittoon ravannut Tekno Odin on näillä näkymin tulossa Turkuun. Samoin monia kuumia ruotsalaisravureita, kuten Hallsta Lotus - PM-ravien voittaja kahtena edellisenä vuonna.

- On jännittävää nähdä, kuinka Suomen Erikasson pärjää. Se ei ole muutamaan vuoteen päässyt osallistumaan PM-kisoihin. Viime vuonna se oli kunnossa ja tuli toiseksi, pohtii Johansson.

Kuukaudella nyt aikaistettujen mestaruusravien toivotaan houkuttelevan Turkuun ennätysyleisön. Samana viikonloppuna, muinaistulien aikaan, on Turun seudulla muitakin tapahtumia, jotka houkuttelevat matkailijoita.


Anssi Mikael Okkosen upea piirustus on ollut tämänvuotisten PM-ravien promotuotteiden lähtökohtana. Piirustus toistuu muun muassa postimerkeissä ja juomamukeissa, kertoo Roger Johansson. 


 

–ap

Julkaistu 0608/2013        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa