Käytännön yrittäjyyskasvatusta piikkiöläisille nuorille

Piikkiön ja Kaarinan Yrittäjät ovat kutsuneet kaupunginvaltuutetut allekirjoittamaan yhteistä sitoumusta yrittäjien puolesta yhdessä yrittäjien kanssa. Valtakunnallinen Suomen Yrittäjien kampanja kuuluu monessa kunnassa Yrittäjän päivän ohjelmaan.

- Keskustelutilaisuudessa käsitellään ajankohtaisia elinkeinoelämän asioita, ja toivomme ja uskomme valtuuston sitoutuvan kunnan elinvoimaisuuden edistämiseen ja kehittämiseen, Piikkiön Yrittäjien puheenjohtaja Linda Langh selvittää.

Kevään yrittäjyysviikko oli iso voimainponnistus, mutta hyvä tempaus innosti järjestämään vielä Piikkiön kahdeksasluokkalaisille oman yritysvierailun Langh Shipiin Alaskartanoon. Paikka on kätevästi kävelymatkan päässä yläkoulusta, joten kuljetuskustannuksiakaan ei syntynyt.

- Saimme paljon palautetta ja kiitosta niin oppilailta kuin opettajilta erilaisesta koulupäivästä. Haluamme edelleen kannustaa paikallista nuorisoa pohtimaan yrittäjyyttä. Vierailu myös selvensi, miten paljon eri ammattilaisia yrityksessä voi toimia. Kannustamme muitakin yrittäjäyhdistyksiä kokeilemaan vastaavaa tapahtumaa, Langh kertoo.

Piikkiön Yrittäjät ovat perinteisesti suunnanneet kesäisin tanssimaan Sauvon Yrittäjien kesätansseihin Karunan Kalliorannassa. Tänä kesänä menomatka taitettiinkin vesibussilla!

- Se oli hauska reissu ja muistutti, miten upeaa saaristoa löytyy jo Piikkiön ja Sauvon väliseltä osuudelta.

Seuraavaksi hupaillaan ainakin pikkujoulujen merkeissä. Piikkiön Yrittäjät ovat myös olleet aina hyvin edustettuina maakunnallisissa yrittäjäjuhlissa.

–a-ss.

Julkaistu 09/2013        
Trans Aarnio Oy

Trans Aarnio Oy

Autokuljetuksia, Kuljetusliikkeitä, Maanrakennusala, Paalutustöitä, Rakentaminen

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa