Muutolla haetaan synergiaetuja

Faktia muutti Turun AKK:n tiloihin

tTurun aikuiskoulutuskeskuksen ja Forssan kaupungin omistaman Faktian yhteistyö on tiivistynyt tänä vuonna, kun Faktia luopui omista Turun tiloistaan ja toimii nyt Turun aikuiskoulutuskeskuksen tiloissa Artukaisissa ja Kärsämäessä.

Muutolla haetaan ennen kaikkea synergiaetuja, vaikka Faktia edelleen toimii myös Turussa itsenäisenä koulutusorganisaationa, sanoo Turun aikuiskoulutuskeskuksen rehtori Tommi Forss.

- Faktialla on omat opettajat, jotka kiertävät sen toimipisteissä muuallakin. Heillä on omat erilliset tilat, mutta he käyttävät joustavasti myös muita tiloja meillä. Me voimme käytännössä myydä myös heidän koulutuksiaan, jotka täydentävät omaa koulutustarjontaamme. Päällekkäisyyksiä meillä on ollut vain vähän, Forss kertoo.

Faktialla on Turussa esimerkiksi kotityöalan koulutusta, mutta erityisen iloinen Forss on Faktian CAD-koulutuksesta, jolle on annettu Autodeskin CAD Center –status.

- Se täydentää hyvin vaikkapa meidän metalli- ja sähköpuolen koulutuksiamme.

Akk:n Artukaisten kampus –hanke etenee myös.

- Ideaalihan olisi, että kaikki aikuiskoulutuskeskuksen toiminnot saataisiin lopulta keskitettyä samaan paikkaan, Tommi Forss linjaa.

- Vanha Tillerin kiinteistö tässä vieressä on saneerattu niin, että meillä on nyt korkeimman luokituksen autokorikorjaamo ja esimerkiksi modernit turva-alan koulutuksen tilat. Tämä on hyvä paikka myös logistiikka-alan koulutuksille: on tilaa, emmekä ole häiriöksi ympäröivälle toiminnalle, koska alueella ei ole asutusta. Pihalla on myös ajoharjoittelurata ja kiinteistössä trukkiharjoittelurata.

Tämä mahdollistaa muillekin oppilaitoksille sijoittaa yhteensopivia koulutuksiaan Artukaisiin, aitoon kampushenkeen.

- Tilaa löytyisi myös esimerkiksi Faktian nosturikoulutuksille, Tommi Forss ehdottaa.


Vanha Tillerin kiinteistöön on saneerattu korkeimman luokituksen autokorikorjaamo, Tommi Forss esittelee.

anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 09/2013        
Turun Timanttisahaus Oy

Turun Timanttisahaus Oy

Timanttiporaus, Timanttisahaus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa