Rymättylän Yrittäjillä kuntokampanja

Rymättylän Yrittäjien telemarkkinointikampanja on tuonut – yhdistyksen kokoon nähden – melkoisen lisäyksen jäsenmäärään, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Martti Jaanto.

- Meillä on nyt 13 uutta jäsentä. Siinä on sellaisia, jotka ovat toimineet sivutoimisina yrittäjinä jo pitkään, sekä myös aivan uusia yrittäjiä. Tällaisia yhden ihmisen yrityksiä ne täällä ovat, lähinnä rakennus- ja maansiirtoalan yrittäjiä, tietää Jaanto.

Yrittäjillä on Rymättylässä menossa kuntohanke.

- Kunnossa Kaiken Ikää –ohjelman kautta olemme saaneet palkattua jumppavetäjän kerran viikossa, minkä lisäksi meillä on kuntosali käytössä kolmasti viikossa.

Syksyllä tehdään myös teatterimatka Turun Linnateatteriin, kuten jo perinne on. Ja maakunnalliseen yrittäjäjuhlaan lähdetään porukalla, mainitsee Jaanto.

Rymättylän Yrittäjät ovat olleet mukana myös Naantalin elinkeino-ohjelman päivitystyössä. Yhdistyksen tavoitteet kohdentuvat erityisesti matkailun ja liikenteen edistämiseen. Huolta on myös tietoliikenneyhteyksien toimivuudesta.

- Esimerkiksi etätyö ei onnistu täällä kaikissa kohdin, Martti Jaanto sanoo.

–ap.

Julkaistu 10/2013        
Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa