Värikuulat ja laserit kiinnostavat

Kaarinan Piispanristillä sijaitseva Suomen Huvilupa Oy:n värikuulasisäpelihalli on kasvattanut tasaisesti suosiotaan siitä asti kun se avattiin vuonna 2011, kertoo toimitusjohtaja Matti Kotka. 
- Pelaajien enemmistön muodostavat erilaiset synttäri- ja polttariporukat, mutta ainakin neljäsosa asiakkaista on yrityksiä, jotka tulevat viettämään virkistäytymispäiväänsä hieman erilaisen aktiviteetin parissa.

- Olemme ehkä vasta raapaisseet pintaa: potentiaalisia yritysasiakkaita olisi varmaan huomattavasti enemmänkin, jos vain olisi aikaa markkinoida. Mitä enemmän pystymme lisäämään näkyvyyttä, sitä enemmän ihmiset kiinnostuvat, Matti Kotka miettii.

Yritysasiakkaita on laidasta laitaan.

- Värikuulapelissä voi olla sisällä 6-30 pelaajaa, mutta ulkona siinä ei ole maksimia. Voimme tulla järjestämään pelin myös asiakkaan toivomaan paikkaan - tosin aina tarvitaan maanomistajan lupa, Kotka kertoo.

Huviluvan uutuus ovat ohjatut laserpelit, jotka sopivat pehmeämpänä vaihtoehtona esimerkiksi naisille.

- Siinä ei tule kontaktia, eikä tarvitse niin paljon juosta tai kyykkiä. Se saa kuitenkin adrenaliinin liikkeelle, Matti Kotka lupaa.


Värikuulapelissä voi olla sisällä 6-30 pelaajaa, mutta ulkona ei ole mitään maksimia, kertoo Matti Kotka.

–ap.


Julkaistu 0102/2014        
Trans Aarnio Oy

Trans Aarnio Oy

Autokuljetuksia, Kuljetusliikkeitä, Maanrakennusala, Paalutustöitä, Rakentaminen

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa