Kaupungin hankinnat ennakkoon julki Turussa

Turun Yrittäjien puheenjohtaja Pentti Salonen suhtautuu luottavaisin mielin alkaneeseen vuoteen. Yrittäjien mielialat ovat kohentuneet tuoreen Varsinais-Suomen maakuntaennusteenkin mukaan.

- Kyllä nyt jo hieman valoisammin katsotaan tulevaisuuteen - ja kun yleinen myönteinen katsomus palaa, se rupeaa myös näkymään, uskoo Salonen.

Turussa näyttää myös yrittäjien ja kaupungin yhteistyö kohentuvan. Avoimuus on lisääntynyt, osittain yrittäjien ajamana, osittain kaupungin omista lähtökohdista käsin. Harmia yrittäjille ovat tuottaneet yksityisille markkinoille toimintaansa laajentaneet kaupungin osakeyhtiöt, jotka ovat paikoin aiheuttaneet ikäviä markkinahäiriöitä.

- Hankintayhteistyön osalta on päästy jo pitkälle: se on tärkeä, iso juttu. Kaupunki on laittanut hankintakalenterinsa nettiin nyt vuodeksi eteenpäin, jotta pienet yritykset voivat ennakoida kilpailutuksia ja tehdä yhteistyötä. Joka hankinnan kohdalla on ilmoitettu myös yhteyshenkilö, jolta saa lisätietoja, toteaa puheenjohtaja tyytyväisenä.

Pentti Salonen osallistuu myös Turun yrityspalveluiden uudelleenjärjestelyä suunnittelevaan ryhmään.

- Tämän kevään aikana kaupunki kuuntelee yrittäjien mielipiteitä siitä, miten kaupungin pitäisi lähteä yrityspalveluitaan rakentamaan.

Myös Turun keskustan kehittämiseen haetaan nyt konkreettisia keinoja työryhmän voimin.

- Aloite on tullut yrittäjiltä, jotka toivovat että jotain voitaisiin tehdä keskustan tyhjien liiketilojen täyttämiseksi.

Eloa kaupunkikeskustaan saadaan ainakin keväällä jälleen järjestettävillä Putiikkiviikoilla 28.4.- 10.5. Viime vuonna tapahtumaan osallistui toistasataa yritystä.

- Turun Yrittäjien keväässä todella paljon muitakin tapahtumia: on kevyttä ja asiaa. Järjestämme muun muassa rakennusalan ajankohtaispäivän 2.4. sekä kevätmatkan Nizzaan huhtikuun lopulla, mainitsee Salonen.

–ap.


Julkaistu 03/2014        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ruissalon Kylpylä

Ruissalon puistotie 640, Turku

www.ruissalospa.fi

Kokoukset, juhlat, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasosasto, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa