Salonen ryhtyi yrittäjäksi

Tehokkaaksi viestijäksi voi oppia

Viestintätaidoista on yritysmaailmassa kova kysyntä. Apua tarvitaan aina luennon pitämisestä ja yrityksen ulkoisesta kuvasta siihen, kuinka uudesta palkkausjärjestelmästä kerrotaan työntekijöille.

- Yhden miehen yrityksessäkin voidaan kaivata esiintymisvalmennusta. Esimerkiksi järjestötehtävissä joutuu esiintymään yleisön edessä, vaikka yrityksessään puurtaisi hiljaa yksikseen, Pentti Salonen sanoo. Hän on uuden viestintäyhtiö PuroSalonen oy:n toimitusjohtaja ja Varsinais-Suomen Yrittäjien entinen yhteyspäällikkö. Salonen perusti joulukuussa aloittaneen yrityksen yhdessä FT Jukka-Pekka Puron kanssa.

PuroSalonen tarjoaa yrityksille ja yhteisöille viestinnän koulutusta, konsultointia, suunnittelua ja tuottamista. Jukka-Pekka Puro on väitellyt puheviestinnästä ja kirjoittanut useita viestintään liittyviä teoksia. FM Pentti Salonen on työskennellyt pitkään viestinnän kouluttajana. Yrittäjäjärjestön yhteyspäällikkönä hän on päässyt tutustumaan yrittäjiin ja yrittäjyyteen.

- Tämä kokemus on erittäin hyödyllinen nyt, kun itse ryhdyin yrittäjäksi. Kuvani yrittäjyydestä on syventynyt ja olen saanut olla mukana kehittämässä aluejärjestöä Varsinais-Suomen johtavaksi yrittäjyyden asiantuntijaksi, hän toteaa.

PuroSalosen kalenteri alkoi täyttyä jo marraskuussa. Nyt työtehtäviä on sovittu jo ensi kesälle. Uutena aluevaltauksena yritys järjestää keväällä viestintäkoulutusmatkan Espanjaan yhteistyössä matkatoimisto Hetan kanssa.

- Suunnitelmissa on myös esimerkiksi yrittäjille suunnattu viestintäkoulutusristeily.


Pentti Salonen (oik.) ja Jukka-Pekka Puro yhdistivät pitkän viestintäalan kokemuksensa ja perustivat alan palveluja tarjoavan yrityksen.

-pv

Julkaistu 12/2005        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Ravintola Prego

Uimahallintie 2, Kaarina

www.ravintolaprego.fi

KP 60 + 25, R 80, myös kokous-ja catering -palvelut.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa