Osaamiskeskukset keskittyvät huippuosaamiseen

Osaamiskeskusten määrää halutaan vähentää tulevaisuudessa. Erikoissuunnittelija Eira Saari-Lahoniitty Varsinais-Suomen liitosta toteaa, että samalla osaamiskeskusten toimintaa halutaan rajata nimenomaan huippuosaamiseen.

- Tavoitteena on, että osaamiskeskuksista syntyisi kansainvälisessä kilpailussa pärjääviä keskittymiä.

Osaamiskeskusten toiminta jakautuu klusterin vetäjiin ja klusteriin osallistujiin. Klusterin vetäjät vastaavat omasta osaamisalastaan valtakunnallisesti, ja ne saavat myös ylimääräistä koordinaatiorahaa ministeriöiltä.

Klusteriin osallistujat taas voivat olla esimerkiksi muissa yliopistokaupungeissa toimivia alihankkijoita. Klusterin vetäjät päätetään vuoden 2006 syksyllä.

Saari-Lahoniityn mukaan Turku hakee 1-2 klusterin vetovastuuta.

- Epävirallisissa keskusteluissa on puhuttu ainakin bioalan klusterin vetäjyyden hakemisesta. Kilpailu siitä tulee kuitenkin olemaan kova, sillä monet muutkin haluaisivat sen.

Saari-Lahoniitty arvelee, että Turkua kiinnostaa myös laivanrakennus- ja meriklusteri, jonka vetäjyyttä se voisi hakea yhdessä esimerkiksi Rauman kanssa. Varsinais-Suomen maakunnan yhteistyöryhmä tekee asiasta myöhemmin tarkemman esityksen.

Valtakunnallisia osaamisaloja on Suomessa tällä hetkellä 40-50, joista kaikki eivät voi hakea rahoitusta uudesta osaamiskeskusohjelmasta. Saari-Lahoniityn mukaan nämä alat voivat hakea toiminnalleen jatkorahoitusta aluekeskusohjelmien kautta.

- Aluekeskusrahoitusta voi saada vaikka toiminta ei kuuluisikaan huippuosaamiseen. Tämä rahoitus koskee nimenomaan alueellisia ja paikallisia osaamisaloja.

-hv

Julkaistu 12/2005        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa