Työkyvyttömyysmaksuja takaisin, verotukseen muutoksia

Takavuosina liikaa perittyjä työkyvyttömyysmaksuja palautetaan tämän vuoden aikana yhteensä 150 miljoonaa euroa. Palautus alentaa pientyönantajille (alle 50 työntekijää) tel-vakuutusmaksua 0,6 %, josta puolet kohdistuu työnantajamaksuun ja toinen puoli työntekijän eläkemaksuun.

Suomen Yrittäjät on arvioinut, että työkyvyttömyysmaksuja on peritty enemmän kuin nyt palautettava summa. Ensi syksyyn mennessä tehdään selvitys siitä, paljonko liikaa perittyjä maksuja voidaan vielä palauttaa.

Verotusmenettelylakiin ei saatu SY:n esittämiä, yrittäjän oikeusturvaan liittyviä muutoksia. Laissa supistettiin nykyisestä erityisesti veroviranomaisten tutkimisvelvollisuuden laajuutta. Veronsaajan muutoksenhakuaikaa pidennettiin ja verovelvollisen vahingoksi jälkikäteen tehtävien oikaisujen mahdollisuuksia laajennettiin.

Varallisuusverolaki poistui ja uusi arvostamislaki tuli voimaan tämän vuoden alusta. SY:n mukaan arvostamislakiin jäi tuntuva epäkohta, jonka seurauksena asunto- ja keskinäisten kiinteistöyhtiöiden osakkeita omistavien yritysten nettovarallisuuden suuruus saattaa pienentyä ja yritysten verotus kiristyä. SY vaatii, että hallitus antaa uuden esityksen eduskunnalle ja poistaa epäkohdan.

Verohallinnon Palkka.fi -järjestelmä avataan helmikuun alussa. Parin viime vuoden ajan valmistellussa järjestelmässä voidaan laskea palkkoja, laskea ja tilittää ennakonpidätyksiä sekä lakisääteisiä maksuja. Järjestelmä on tarkoitettu keskimäärin enintään noin viisi ihmistä työllistäville yrityksille ja kotitaloustyönantajille.


Julkaistu 01/2006        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa