Elinkeinoelämän kehittämiseen 142 miljoonaa euroa Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomen TE-keskus ja Tekes rahoittivat vuonna 2005 maakunnan yrityksiä ja muuta elinkeinoelämää sekä korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia yhteensä 142 miljoonalla eurolla. Tästä noin 30 miljoonaa käytettiin yritysten liiketoiminnan ja teknologian kehittämiseen. Tutkimukseen ja toimintaympäristön kehittämiseen käytettiin reilut 9 miljoonaa euroa. Osaamisen kehittäminen sai noin 26 miljoonaa ja maaseudun ja kalatalouden kehittäminen lähes 77 miljoonaa euroa. EU:n eri rahastoista tulleen, kansallisen vastinparin sisältävän kehittämisrahoituksen määrä kokonaissummasta oli noin 27 milj. euroa. Lukuihin ei sisälly EU-rahoitteisia eikä kansallisia maa- ja puutarhatalouden tukia, joiden määräksi arvioidaan yli 200 miljoonaa euroa.

TE-keskuksen rahoituksella tähdätään yritysten kilpailukyvyn parantamiseen, osaamistason nostamiseen ja uusien työpaikkojen syntymiseen. TE-keskuksen ja Tekesin rahoitusta myönnettiin viime vuonna noin 260 yritykselle. Rahoitus on myötävaikuttanut noin 800 uuden yrityksen ja vielä useamman uuden työpaikan syntymiseen.


Julkaistu 02/2006        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa