Tällaisella vannoutuneella penkkiurheilijalla on aivan epätodellinen olo. Mihin ne vapaa-ajan tunnit nyt käytänkään kun Torinon talviolympialaisten päättäjäiset olivat eilen. Viimeiset kaksi viikkoa olen taiteillut velvollisuuksien – yrittäjän mielenkiintoisen ja haasteellisen arjen – ja vapaa-ajan välillä, mikä tarkoitti omalla kohdallani TV:n ääressä istumista kilpailuja seuraten ja erilaisten oppituntien valmistelua ja toteuttamista. Sekaan mahtui vielä kääntämistäkin. Eilen illalla, Suomen hävittyä kultamitali jääkiekko-ottelunsa, harmitti niin vietävästi, mutta tänään minunkin elämäni jatkuu useita ihania elämyksiä rikkaampana.

Yrittäjänä olen usein omasta mielestäni onnistunut, mutta aivan yhtä varmasti epäonnistunut. Epäonnistuminen on aluksi tuntunut aivan kohtuuttomalta ja uhkaavalta mutta vähitellen muuttunut haasteeksi ja mahdollisuudeksi. Läheisten ja ystävien apu tällaisissa tilanteissa on ollut korvaamaton. He ovat kannustaneet positiivisen kriittisin keskusteluin silloinkin kun epäonnistuminen on ollut pelkästään – ja täysin – omaa syytäni. Luottamukseni näitä ihmisiä kohtaan on vain lisääntynyt tällaisissa tilanteissa.

Olin eräässä tilaisuudessa missä keskusteltiin pienten yritysten mahdollisuuksista osallistua erilaisiin koulutuksiin ja siinä yhteydessä selvisi että joidenkin useampia henkilöitä työllistävien yrittäjien mielestä esim. yksinyrittäjän verkottuminen tai enemmänkin verkottumattomuus ja luottamuksen puute toisia yrittäjiä kohtaan tuntuvat olevan esteitä, joista johtuen me yksinyrittäjät emme kovin mielellämme osallistu koulutukseen. Oma käsitykseni on aivan toinen ja olenkin sitä mieltä että yksinyrittäjille verkostoituminen tavalla tai toisella on jo elinehto. En ainakaan itse selviäisi ilman omaa ammatti- ja tukiverkostoani. Ammattiverkostoni kautta voin tarjota omille asiakkailleni erilaisia palveluja, jotka ovat joko omalta toimialaltani tai sitten aivan toisilta toimialoilta. Asiakkaani on ehkä helpompi saada jotain muuta palvelua kun olen voinut suositella toista ammattinsa osaavaa yrittäjää hänelle avuksi. Toisaalta ammattiverkoston avulla olen onnistunut selvittämään monta pulmallista työasiaa. Joistakin ammattiverkoston yrittäjistä on vuosien mittaan tullut myös osa henkilökohtaista tukiverkostoani, johon tietysti kuuluvat muut minulle läheiset ihmiset.

Varsinais-Suomen Yrittäjät on järjestänyt monia vuosia yksinyrittäjille omia koulutustilaisuuksia, joissa on käsitelty yksinyrittäjän maailmaan kuuluvia asioita. Koulutuspäivä on viime vuosina ollut keväällä, huhtikuussa. Viime vuonna ryhmätyön yksi aihe oli yksinyrittäjien valmius työllistää muita yrityksessään ja näin muuttua ”todelliseksi” yrittäjäksi. Ryhmien pohdintojen tulokset olivat oikeastaan aika odotettuja. Osa oli valmis palkkaamaan ulkopuolisen työntekijän, jos työnantaja- maksuihin saisi helpotusta vähäksi aikaa. Työnantajamaksuja suurempi kynnys työntekijän palkkaamiselle oli kuitenkin pelko epäonnistumisesta työntekijän valinnassa ja siitä seuraavat ongelmat. Osa taas ei voinut ajatellakaan ulkopuolisen työvoiman palkkaamista. Heille yksinyrittäjyys on elämäntapa. Itse olen ollut vähän kahden vaiheilla, työllistänkö vai en. Tällä hetkellä olen sitä mieltä että jatkan yksinyrittäjänä, mutta tulevaisuus on aivan avoin. Jos haluan oman yritykseni toiminnan jatkuvan vielä pitkään, niin silloin minun on löydettävä yrittäjäkumppani, joka jatkaa työtäni ja se ei ehkä ole aivan helppoa, kun yritykseni suurin voimavara ja ammattitaito on omien korvieni välissä.

En usko olevani näine ajatuksineni yksin, koska meitä yksinyrittäjiä on Varsinais-Suomessakin noin 47% yrittäjistä, ja sama luku pätee koko maahan.

Kun kevät on päässyt hyvään vauhtiin niin sitten huhtikuussa on seuraava yksinyrittäjien koulutuspäivä, joten tavataan siellä ja jatketaan asioiden pohtimista yhdessä.