Kaarinan Yrittäjät valmistautuvat syksyn juhlaan

Kaarinan Yrittäjien alkuvuosi käynnistyy jäsenhankintakampanjalla.

- Jäsenmäärämme on pysynyt monta vuotta samana, vaikka alueelle on tullut lisää yrityksiä. Tällä hetkellä jäseniä on hieman yli 300 ja järjestäytymisaste on 50 prosenttia, Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Tomi Kurkilahti kertoo.

Jäsenhankintaan liittyen järjestetään 4.4. kello 18 alkaen Pito Kaarinassa tilaisuus, jossa esitellään yrittäjäjärjestön toimintaa sekä yritysten turvallisuusasioita. Kaikille yrittäjille avoimeen tilaisuuteen on kutsuttu erikseen viimeisen vuoden aikana jäseniksi liittyneet yritykset.

Kevään aamukahvitilaisuuksissa keskitytään erityisesti Kaarinan keskustan kehittämiseen ja vireillä olevaan kaavoitukseen. Seuraava aamukahvitilaisuus on 25.4.

Muista alkuvuoden tärkeimmistä tapahtumista Kurkilahti nostaa esille kaupungin kanssa järjestettävän koulutustilaisuuden, jossa esitellään uutta hankintalakia ja annetaan yrittäjille ohjeita tarjouksien tekoon.

- Tarkoitus on, että tulevaisuudessa jäsenistölle välitetään sähköpostitse tieto kaupungin hankinnoista, Kurkilahti sanoo.

Edunvalvonnan lisäksi yrittäjät järjestävät virkistystoimintaa. Kesällä suunnataan seminaarimatkalle Madeiralle.

Kaarinan Yrittäjät viettävät syys-lokakuussa 30-vuotisjuhlaansa.

- Yrittäjäjärjestön historiikkia hiotaan parhaillaan painokuntoon. Historiikki julkistetaan juhlilla, Kurkilahti lupaa.

mj

Julkaistu 03/2006        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa