Mauri Salo palasi eduskuntaan

Äitiydestä johtuvat kustannukset on saatava Kelan maksettaviksi. Nykyisellään äidin työnantajalle tulee noin 10 000 euron kustannukset yhtä perhevapaata kohden. Tämä asia on lopultakin hoidettava kuntoon, kansanedustaja Mauri Salo (kesk.) sanoo. Salo palasi eduskuntaan maaliskuun alussa EU:n tilintarkastajana aloittaneen Olavi Ala-Nissilän tilalle.

- Muita yrittäjyyteen liittyviä tärkeitä asioita ovat kilpailulainsäädännön muuttaminen siten, että pienetkin yritykset voivat osallistua tarjouskilpailuihin yksin. Myös kuljetusalan yrittäjien nykytilanne vaatii parannusta, ala on todella ahtaalla. Verotuspuolella tulee kaikin keinoin pitää kiinni yritysten nykyisistä poisto-oikeuksista, Salo sanoo.

Somerolainen yrittäjä Mauri Salo on ollut aiemmin kansanedustajana vuosina 1995-1996 sekä 1999-2003. Hän on myös Someron Yrittäjien puheenjohtaja.

-pv.

Julkaistu 04/2006        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa