UPM:n supistukset heijastuvat kuljetusalaan

- Tämä on vain jäävuoren huippu. Kun viime vuonna oli paperialan työsulku, sanoin jo silloin, että nyt lähtee Suomesta paperiteollisuus, kaarinalainen liikennöitsijä Jaakko Helander sanoo. Hän on huolissaan siitä, ettei UPM:n ja muiden suurien yritysten supistusten yhteydessä ole lainkaan puhuttu niistä vaikutuksista, joita ne väistämättä aiheuttavat alihankkijoille. - Eihän se vielä tunnu, kun tehtaat vielä pyörii, mutta varmasti se tulee vaikuttamaan joihinkin. Tulee konkursseja ja lopettamisia.

Helander sanoo, että kuljetusalan näkymät ovat yleensäkin synkistyneet. - Kun 1992 aloin tekemään omiin nimiin ulkomaista ajoa, se oli tähän aikaan verrattuna kultakaivos, vaikka olikin lama-aika. Kuljetushinnat eivät ole niistä ajoista muuttuneet, mutta kulut kyllä. Helanderilla on kolme autoa ulkomaanliikenteessä cemt-ajossa ja lähes kaikki rahti on puuta jossakin muodossa. - Kaikki kuljettajat ovat suomalaisia ja suomalaisten huolintaliikkeiden ajoja ajetaan Lyypekistä Italiaan ja muualle Eurooppaan. Rahtina kulkee mm. kaikkien suomalaistehtaiden paperia.

Suomen Yrittäjien järjestöjohtaja Kari Hiltunen myöntää Helanderin huolen aiheelliseksi, mutta sanoo yrittäjäjärjestön kyllä toimivan jo, vaikka keskusjärjestö ei otakaan tässä vaiheessa julkista kantaa asiaan. - Olemme asian noteeranneet ja sitä selvitetään. Ei paljon ketään lohduta, jos vaan yleisesti valitetaan. Tarvitaan perustietoa ja faktoja, että keskustelulla olisi todellista vaikutusta, hän painottaa.

- Sen verran tiedän, että valtioneuvosto ja ministeriöt ovat olleet yhteydessä Kymen Yrittäjiin ja yhteistä tapaamista suunnitellaan, jossa näistä Voikkaan tehtaan lopettamisen heijastusvaikutuksista keskustellaan ja mietitään samalla, voisiko Kymen Yrittäjillä olla joku rooli kriisin ratkaisussa. Totta kai pidämme mielessä sen, että UPM:n kuljetuksia hoitaa muutkin kuin kymiläiset, vakuuttaa Hiltunen.


Jaakko Helander on harmissaan siitä, ettei hänen oma edunvalvontajärjestönsä SKAL ole myöskään reagoinut UPM:n supistuksiin millään lailla.

-ap.

Julkaistu 04/2006        
Jappis Oy

Jappis Oy

Mainostoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 12 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa – kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa