VEROVAROILLA VAI YRITTÄJÄN VOIMIN?

Syyskuussa pääsin viikoksi lankomiehen kanssa tutkimaan Saaristomeren venesatamia purjeveneellä. Vaikka tämän syksyn ilmat olivatkin kesäisen leppeät, ei veneilijöitä kalenterisyksyn alkamisen jälkeen liiemmälti ollut liikkeellä. –Sama juttu joka vuosi, sanoi lanko ja kertoi monesti aloittaneensa varsinaisen purjehdussesonkinsa vasta elokuussa kun saariston rannoilla on tilaa, merivesi on vielä lämmintä ja satamasaunojen lauteilla ei ole enää tungosta.

Lähisaaristoa kierrellessä kävi valitettavan selkeästi ilmi julkisin varoin tuotetun palvelun ja yrittäjyyden ero. Ensimmäisenä retkemme viikonloppuna kiinnityimme Korppoon upean ja uudehkon Saaristokeskuksen laituriin. Verovaroja ei rakennuksia pystytettäessä ole säästelty. Arkkitehdeille lienee annettu vapaat kädet niin että mahtava näyttelytila on saatu erehdyttävästi muistuttamaan laatikkomaista kalatehdasta.

Lämpimästä syyskuun alusta ja viikonlopusta huolimatta keskuksen ovet oli suljettu. Yhteisin varoin pystytettyä, lämmitettyä rakennusta pidettiin lukittuna ja tyhjillään huolimatta siitä että satamassa riitti edelleen veneilijöitä, mökkiläisiä ja autolla paikalle tulleita matkailijoita.

Toisena retkemme viikonloppuna pysähdyimme Metsähallituksen ylläpitämään Birsskärin laituriin. Saaristokeskuskokemuksemme jälkeen emme enää odottaneetkaan mitään palveluja vaan olisimme tyytyneet purkkiruokaan ja iltanuotioon. Laiturin kupeeseen oli kuitenkin jätetty soutuvene ja ohjeet soutaa kyselemään palveluja naapurisaaresta Stenskäristä.

Päätimme kahteen mieheen lähteä soutamaan vaikkapa vain kuntoa kohottaaksemme, koska palvelujen saamiseen emme ensinkään enää syyskuun puolivälissä uskoneet. Mutta rannassapa asui saaristolaisyrittäjäperhe, joka oli aamulla nostellut merestä kuhia ja ahvenia, savustanut ne ja tuonut kaupattavaksi rantamakasiiniinsa. Vastasavustetun kalan tuoksu oli huumaavan hyvä ja palvelu luonnikasta. Siinä kaloja valitessamme tulimme vielä varanneeksi saunavuoronkin.

Puulämmitteisen saunan lämmössä, savukalalla ravittuina ja puhtoisina äidyimme siinä ylistämään pienyrittäjyyden arvoa. Saman kokemuksen olivat selvästi saaneet ne lukuisat muutkin veneilijät, jotka iltapäivän ja illan aikana piipahtivat rantavajassa kalaostoksilla. Muutama vene jäi yöksi laituriin. Suurin osa oli selvästi jo aikaisemman kokemuksen perusteella oppinut luottamaan rantamakasiinin kalatarjontaan.

Miksi ihmeessä Saaristokeskuksessa ei ollut ketään, joka olisi päästänyt kävijät maksua vastaan näyttelyyn, keittänyt kahvilassa tuoretta kahvia ja myynyt postikortteja, t-paitoja ja kirjoja?

Olisiko niin, että Saaristokeskuksen työntekijä saa palkkansa, kävi talossa vieraita tai ei. Palveluhenkisen ja joustavan mielikuvan luomisella ei liene väliä. Saaristoyrittäjän elinkeino sen sijaan on kiinni siitä tulevatko kalanostajat ja saunojat toisenkin kerran. Lanko ja minä ainakin menemme.
-Kylmäsen Usko