Kaista mikä kaista

Vanha kollega on pitkään kerännyt valokuvia. Nuoriso valisti häntä, että ellei kuvia nopeasti laitettaisi bittimuotoon, katoaisivat ne kellertyviksi ja käpertyviksi paperinpaloiksi. Kollega päätti ostaa kannettavan tietokoneen ja skannerin.

Edullisin vaihtoehto löytyi liikkeestä jossa oli samaan hintaan paketoitu koneen lisäksi langaton internet-yhteys ja office-paketti. Kollega ei mielestään edes tarvinnut internet-yhteyttä, mutta ajatteli kerralla ajantasaistaa tietotekniset valmiutensa, kun kerran hankinnasta ei lisäkustannuksia tullut. Päinvastoin - koneen saisi halvemmalla kun ottaisi vastaan nettitarjouksen.

Tästä alkoi kollegan puoli vuotta kestänyt kafkamainen painajainen. Isoveli otti vallan ja alkoi liikutella kollegaa vastoin hänen tahtoaan. Koje käski rekisteröityä netin kautta, jotta officen ohjelmat toimisivat. Netti ei kuitenkaan ollut käytössä, koska vielä tässä vaiheessa kollega arveli selviävänsä yhtä hyvin ilmankin. Vempele yritti ohjeistaa miestä soittamaan USA:laiseen puhelinnumeroon apua saadakseen. Turhan kallista ja hankalaa, kollega ajatteli ja ajoi kauppakeskukseen, jossa olivat neljän palvelualttiin operaattorin asiakaspalvelupisteet vieri vieressä.

Operaattorit povasivat asennuksen maksavan maltaita ja kannustivat kollegaa odottelemaan muutaman kuukauden päästä lanseerattavia liittymistarjouksia. Hinnan puolitus olisi kuulemma odoteltavissa.

Onneton vanhojen valokuvien ystävä joutui sellaiseen pyöritykseen jota ei ole nähty sitten Itä-Suomen trombien. Miestä pyöritettiin kodinkoneliikkeiden, operaattorien palvelupisteiden ja puhelinyhtiön toimipaikkojen välillä sellaista vauhtia että toipumiseen taitaa kulua toiset puoli vuotta.

Prosessin osapuolet vaativat tilausvahvistuksia, joita kukaan ei lähettänyt ja joita kukaan ei lopulta edes tarvinnut. Kollegaa pyöriteltiin testaamassa, lataamassa ja vaihtamassa modeemia lukuisat kerrat. Puhelinpalveluissa sai joka kerta odottaa vartista melkein kolmeen varttiin. Lopulta yhteys saatiin toimimaan. Kahden viikon ajaksi. Sen jälkeen yhteys pimeni. Kiinni saatu ammattilainen arveli, että “nämä laitteet eivät ole ikuisia”. Siinä alkoi jo isoa miestä itkettää.

Lohduttomalta tuntuvan puolivuotiskauden lopulla vempele saatiin operaattorin etätyönä toimimaan. Parin päivän päästä kollega luki lehdestä että hänen ostamansa laitteet eivät operaattorinkaan mukaan oikein sovi yhteen. Se oli varmasti mukavaa kuultavaa siinä vaiheessa.

Ennakkoasenteeni oli melko pessimistinen kun itse marraskuussa tilasin oman pikkukaupunkini puhelinyhtiöltä tietokoneen ja laajakaistan. Olin varautunut nettisurffailun aloittamiseen joskus ensi kesän tietämillä. Viikon kuluttua tilauksesta asentaja toi koneen, istahti vartiksi asennusta tekemään, antoi käyttövinkkejä ja vei tyhjät pahvilaatikot mennessään pois. Ennen lähtöään hän vielä opasti uuden digiboksin käytössä ja järjesti television kaapelikanavat näppärämpään malliin. Ja asennus kuului kauppaan.

Kotikaupungin valinnalla taitaa olla aika paljon merkitystä myös näissä asioissa. Tai sitten yritysten palveluasenteella.
Kylmäsen Usko