Kvartaalitalouden perennat

Kävin puutarhaliikkeessä hakemassa multaa ja uuden voikukkaraudan. Hieno keksintö, muuten! Puutarhatonttuosastolla jakkupukurouvat vertailivat keraamisia sammakkoja ja suihkulähdevalaistuksia. Kuulin kun rouvat surivat köynnöshortensian ja omenapuiden kasvun hitautta. Uuden talon puutarha kun pitäisi saada kuntoon ennen heinäkuun loppua, jolloin pihalla juhlittaisiin lapsen ripiltäpääsyä. Toinen rouvista kertoi tilanneensa siirtonurmikkorullat ja pihakivien asentajat.

20 vuodessa maailma on muuttunut niin paljon. Kun vaimon kanssa aikanaan saimme talon valmiiksi, aloimme hiljaksiin istuttaa ja rakentaa puutarhaa. Sopivia kiviä etsittiin luonnosta, eikä tilattu autokuormalla kiviliikkeestä. Perennoja kaivettiin tuttavien ja sukulaisten pihoilta, omenapuita leikattiin ja hoidettiin vuosikausia, ennen kuin kellari alkoi syksyisin täyttyä oman tarhan hilloista. Nurmikko perustettiin ja kasvatettiin itse. Niinpä nyt melkein jokaisella puutarhan kasvilla ja pensaalla on oma historiansa ja tarinansa. Niitä on hoidettu ja kasvatettu kuin omia lapsia.

Kvartaalitalousmaailman kolmikymppiset kasvatit eivät ole oppineet kärsivällisiksi eivätkä he ole tottuneet odottamaan. Yrityksen on näytettävä tulosta jokaisella kvartaalilla ja puutarhan on totuttava samaan. Nurmikon on viheriöitävä tälläkin puolella aitaa jo heti huomenna, eikä vasta ensi kesänä. Muutaman kymmenen neliön ruohikkoa varten hankitaan sähkö- tai moottorikäyttöinen leikkuri. Jos kedolla on tilaa, ajellaan nurmi päälläistuttavalla vempeleellä. Tai sitten palkataan kotitalousvähennyksen turvin joku hoitamaan ruohikot, leikkaamaan pensaat ja poimimaan pihan marjat. Ja nehän eivät suinkaan ole mustia viinimarjoja, vaan vähintään pensasmustikoita tai karhunvatukoita.

Puutarha ei enää ole innoituksen lähde ja mukava harrastus, vaan se on jotain, joka pitää saada valmiina ja nopeasti ja jota pitää voida näyttää naapureille ja tuttaville. Nykypuutarhurit valitsevat mieluummin koreita eksoottisia kasveja kiiltävistä kuvastoista kuin tonkivat mummon vanhaa perennapenkkiä. Kitkemisen, leikkaamisen, kylvämisen, istuttamisen ja sahaamisen tuoma terve väsymys ei ole tavoiteltu tila. Kuntoa etsitään mieluummin kuntosaleilta.

Meidän puutarhaamme on 20 vuoden aikana hankittu vain muutama tekninen vempain. Tuorein hankinta on voikukkarauta. Sen kaltaisia innovaatioita saisi puolestani syntyä seuraavankin 20 vuoden aikana. Rautaa käytetään lihasvoimalla, mutta se helpottaa pitkäjuuristen voikukkien nyhtämistä huomattavasti. Tunnetun muotoilijan suunnittelema työkalu on käteen sopiva ja toimiva. Eikä kohtuuttoman kallis. Selkä ei enää kipeydy, kun osan kitkemisestä voi tehdä seisten.

Jotain voikukkaraudan myötä kuitenkin menetettiin. Se kesäisen puutarhan kaunein näky: puutarhakasvien välissä pilkistävä, kesämekon verhoama vaimon takamus, joka niin ihanasti pyöristyi hänen kumartuessaan taistoon rikkaruohoja vastaan. Jostain sitä on kehityksen myötä luovuttava.
Kylmäsen Usko