Yrittäjä yhtäkkiä yksinään

Tuttu yrittäjä lähti kesäkuussa luostariin. Tosin vain viikoksi. Lomakohde oli yllättävä, sillä en ollut pitänyt ravintola-alan maahantuontiyrittäjää erityisen uskonnollisena. Kyseinen yrittäjä palasi reissultaan merkillisen seesteisenä. Hän oli ollut viikon hiljaa ja keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Mieli oli kuulemma puhdistunut, kroppa rentoutunut, vatsavaivat kadonneet, pinna pidentynyt, rypyt silinneet ja ajatukset viisastuneet. Ja kaikki tämä viikossa.

Mies on yksinyrittäjä, joten kuvittelin hänen saavan nauttia yksinäisyydestä ilman luostariakin. Itse hän oli sitä mieltä, että yrittäjän yksinäisyys liittyy vain päätöksentekotilanteisiin ja vastuun kantamiseen. Muuten ympärillä pyörivät koko ajan asiakkaat, tavarantoimittajat, rahoittajat, ilmoitusmyyjät ja muut yhteistyökumppanit. Ja kaikkien kanssa on oltava parhaimmillaan, kaikille on riitettävä aikaa ja kaikkien suuntaan on osattava joustaa kun tarve vaatii. Jossain välissä on löydettävä aikaa perheelle, ystäville, harrastuksille ja pihanurmikon leikkaamiselle. Viikon luostarireissu oli kuulemma asettanut voimavarat oikeaan käyttöön.

Elokuun alussa vaimo lähti viikoksi Viroon ja minä sain lainaksi sukulaismiehen pienen purjeveneen. Päätin kokeilla omaa kesäluostaria. Suuntasin saaristoon, mistä veneilijäkansa oli jo palannut työpaikoilleen. Etsin hiljaisimmat satamat ja kaukaisimmat luonnonpoukamat. Radiota en avannut viikkoon ja puhelimen pidin kiinni. Viestit tarkistin kerran päivässä ja laitoin lankomiehelle tiedoksi seuraavan päivän reittisuunnitelmat. Söin mukaan pakkaamiani kuivamuonia, narrasin ahvenia, keräsin kanttarelleja ja poimin mustikoita ja vadelmia. Kävelin luonnossa, lojuin rantakallioilla ja polskin poukamissa. -Hullun hommaa, arveli lankomies kuultuaan puuhistani. Voi olla, mutta ainakin olin tuntevinani itsessäni vähän samanlaisia muutoksia kuin luostariin vetäytynyt yrittäjä.

Nykyihmisen rentoutumisen keinot ovat usein yhtä hektistä minuuttimenoa kuin vaativa työelämäkin. Kuntosalia varten varataan tasan 50 minuuttia, golfbägi vedetään viheriölle lauantaina tiettyyn kellonaikaan, perheen yhteinen ateria alkaa kello 17.15, ja vielä on jaksettava laatia seuraavan vuosineljänneksen budjettia ennen kymmenen uutisia. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Omiin ajatuksiinsa vetäytyvää, ajan kulumisesta välittämätöntä ihmistä pidetään laiskana.

Minulle oleminen itseni kanssa oli jännittävä kokemus. Kuulostaa kliseiseltä, mutta monet asiat asettuivat uusiin mittasuhteisiin ja asioiden tärkeysjärjestys muuttui. Voi olla, että ympäröivällä upealla elokuun luonnollakin oli osansa. Aion kuitenkin ottaa vuosittaiseksi perinteeksi tällaisen muutaman päivän luontoluostarireissun. Ja vaimo saa sillä aikaa silottaa ryppyjään Viron kylpylöissä. Palataan sitten hehkeinä ja latautuneina kotiin molemmat. Suosittelen muillekin!


Kylmäsen Usko