TARZAN JA JEESUS-LAPSI

Naapuritalossa asuva nelikymppinen yrittäjä teki eilen pihalla lumitöitä. Apumiehenä oli yrittäjän kymmenvuotias poika. Jäin vaivihkaa postilaatikolle katselemaan kaksikon puuhia. Sen verran harvinaista oli nähdä kiireisen yrittäjän viettävän aikaa jälkikasvun kanssa.

Lumenluonnin ohessa kaksikko keskusteli joululahjatoiveista. Kolmasluokkalaisen olisi kuvitellut toivovan pukilta viihde-elektroniikkaa tai uusia lasketteluvälineitä. Ihmeekseni kuulin pojan sanovan, että paras joululahja olisi, jos koko perhe voisi pelata joulunpyhinä korttia yhdessä ja jos isä voisi lukea iltaisin ääneen vanhoja tarzan-kirjoja.

Kiinteistönhuoltoyrittäjä kakisteli ja luetteli puoliksi itsekseen ne taloyhtiöit, joiden lumityöt pitäisi joulunakin hoitaa ja ne kadunpätkät, joille pitäisi käydä heittämässä hiekkaa jotteivät asukkaat joulukirkkoreissuillaan liukastuisi.

Melkein jo marssin puuttumaan keskusteluun, kun isäntä sentään havahtui lapsensa vaatimattomiin toiveisiin. Eiköhän joululomailevien opiskelijoiden tai koululaisten joukosta löytyisi sopiva hiekoitustuuraaja, jotta joulunpyhät voitaisiin viettää sohvannurkassa viidakkoseikkailujen merkeissä, arveli yrittäjä, joka yhtäkkiä muisti olevansa myös perheenisä.

Minä lähetin mielessäni joulupukille toiveen, että kiinteistönhoidon päivystyspuhelin ei keskeyttäisi Tarzanin seikkailuja. Ja toisen toiveen lähetin jonnekin vähän kauemmas. Siinä pyysin, että korkeammat voimat eivät katsoisi kortinpeluuta tai viidakkosankaria joulun henkeen sopimattomaksi ohjelmaksi tai että Jeesus-lapsi ei tuntisi itseään syrjäytetyksi, vaikka naapurin poika innostuisi jouluaattona enemmän viidakkopojan elämän alkuvuosista.

Tänäkin jouluna toivon kaikille yrittäjäperheille rauhallisia yhteisiä hetkiä, suljettuja kännyköitä, tietokoneita, joista virta on katkaistu ja ulkopuolelta lukittuja työhuoneita.
Kylmäsen Usko