MARKKINAVOIMATON HOITOALA

- Tää sairaala olis lähempänä kuin toi vanhainkoti. Ei sit mene niin paljon rahaa työmatkoihin, kuulin juuri lähihoitajaksi valmistuneen veljentyttären selostavan tyttärelleni. Molemmat nuoret naiset istuivat nenä kiinni tietokoneen ruudussa tuijottamassa pitkiä vapaiden työpaikkojen listoja.

Piti oikein mennä lähemmäs katsomaan, kun lista näytti jatkuvan kymmeniä sivuja. Vapaita hoitoalan työpaikkoja oli satoja. Paikkoja oli tarjolla niin julkisella sektorilla kuin yksityisissä hoitolaitoksissakin. Työtä riitti niin Etelä-Suomessa kuin pohjoisessakin, suurissa kaupungeissa ja pienillä paikkakunnilla. Aivan kuin mitään lamaa ei olisi koskaan keksittykään ja aivan kuin jokapäiväiset irtisanomisuutiset olisivat olleet pelkkää pahaa unta.

Serkkutyttö voisi valita työpaikkansa vaikka rakennuksen värin perusteella. Työttömäksi jäämisestä ei ainakaan olisi pelkoa, ajattelin. Varmaankin ainokainen ala, jolla riittää varmasti työtä myös taloudellisen taantuman aikana. Ehkä jopa enemmän kuin nousukautena.

Vaikka olin veljentyttären tulevaisuuden suhteen tyytyväinen, minuun iski Suuri Ihmetys. Miten kummassa hoitoalan palkat voivat edelleen olla niin surkean huonot, vaikka työvoimalle on noin paljon kysyntää? Onko hoitoala täysin kaikista markkinavoimista vapaata aluetta? Miten se on mahdollista, ihmettelin. Kuinka tilanne voi olla sellainen, että lähihoitaja joutuu valitsemaan työpaikkansa sen mukaan, mihin on varaa aamuisin matkustaa?

Vahvan kutsumuksenko syytä tai ansiota tilanne on? Vaiko alalle päätyneiden naisten kehnoa talousosaamista? Eikö omia taitoja osata kilpailuttaa?

Eivätkö terveyskeskuslääkäritkin ole onnistuneet nostamaan palkkojaan kun etäällä ruuhka-Suomesta oleviin kuntiin ei enää lääkäreitä saatu. Ettei vaan onnistuminen johtunut siitä, että kyseiset lääkärit sattuivat olemaan miehiä, tuli sovinistiseen mieleeni. Sairaanhoitajatkin taistelivat jokin aika sitten palkkojensa nostamisen puolesta, mutta aika laihoin tuloksin, muistaakseni.

Saattaisiko olla niin, että yhteiskunnan onkin kokonaisuutta ajatellen järkevää olla opastamatta hoitoalan naisia taloudellisten realiteettien pariin? Hoitajia kuitenkin tarvitaan yhä enemmän ja hoitojen tekninen toteuttaminen ja lääkkeet tulevat jatkuvasti kalliimmiksi. Jospa onkin veromarkkojen säästämistä olla kertomatta hoitajille markkinatalouden toiminnasta?

Päätin kuitenkin patistaa veljentyttären pikaisesti talouspuolen opintojen pariin. Ei markkinamekanismien ja talouselämän lainalaisuuksien toimintaan perehtymisestä haittaakaan olisi, ei edes tuolle työstään innostuneelle hennolle ja valkoiselle sisarelle.
Kylmäsen Usko