KETÄÄN EI IRTISANOTA!

Yrittäjien paikallisyhdistyksen kokouksessa uhottiin lamaa vastaan. - Pk-yrityksen selviävät tästä taantumasta niin paljon paremmin kuin suuret yritykset, julisti varapuheenjohtaja ja ilmoitti suurieleisesti, että hänen yrityksestään ei ainakaan irtisanottaisi ketään tämän vuoden aikana. Itse totesin mielessäni, että varapuheenjohtajan yritys työllistää tarkalleen hänet itsensä sekä hänen iltaisin ja viikonloppuisin työskentelevän keskenkasvuisen poikansa, jonka tarkoitus on mennä armeijaan ensi vuoden alussa.

Jos kioskiyrittäjänä toimiva varapuheenjohtaja irtisanoisi, saisi hän saman tien pistää kioskin luukut kiinni. Ja kiinni ne nytkin aika usein ovat, kipsa kun on samassa talossa kuin perhe asuu ja ovikelloa soittamalla saa ostettua makeiset ja lehdet jos yrittäjäperhe vaikka istuu ruokapöydässä tai katsoo televisiota eikä ehdi kioskin tiskillä päivystämään.

Muutenkin pidän hiukan kummallisena pienten yritysten uhoamista siitä, että ketään ei ainakaan tämän vuoden aikana irtisanota, tai juhlallista sitoutumista siihen, että ainakaan ennen ensi vuoden vaihdetta ei yrityksen toimintaa lopeteta.

Eikö suunnittelujänteen pitäisi kuitenkin olla hiukan pitempi kuin kolme vuosineljännestä? Varsinkin pienessä yrityksessä, jossa yksi työntekijä edustaa hyvinkin kolmannesta tai jopa puolta koko henkilöstön määrästä.

Ja jos se, että väkeä ei lainkaan irtisanota, on niin hieno asia, niin silloinhan pk-yrittäjien tulisi innostuksella kunnioittaa niitä lukuisia liitoksia tehneitä kaupunkeja tai kuntia, joissa luvattiin,että ketään ei irtisanota ja lupausjakso on niinkin pitkä kuin viisi vuotta. Tämäkö sitten on kunniakasta ja järkevää?

Pienen yrityksen suurin kilpailuetu on yleensä sopeutumisvalmius. Joustoa löytyy tilanteen mukaan.

Ikävä tosiasia tietysti on, että jousto otetaan useimmiten yrittäjän omasta selkänahasta tai vapaa-ajasta tai sitten joustoa etsitään koko perheen vöitä kiristämällä.

Tukijalkoja ja yhteistyökumppaneita pitää pienellä yrityksellä olla sen verran, että yhden asiakkaan vaikeudet eivät kaada omaa yritystä.

Illalla satuin jääkiekko-ottelun tauolla asettamaan oluttuoppini pöytään, jossa istui myös kotikaupunkini teknisen puolen päällikkö. - Säästöjä pitäisi saada aikaan kun kaupungin talous on valahtamassa katastrofaaliseen tilaan ja ensi vuonna on pakko nostaa veroprosenttia, hän valitteli.

Kun kysyin, mistä nyt oli onnistuttu säästämään, sain kuulla, että oman asuntoalueeni ruohikoita leikataan kesällä harvemmin ja kaupungin omistamaa lähimetsikköä ei enää hoidettaisi.

En enää jaksanut kysyä, miten tästä tulisi säästöjä, kun henkilöstöä ei kuitenkaan olisi lupa vähentää. Ehkä säästöt olisivat laskettavissa ruohonleikkurin säästyneenä polttoaineena tai metsurin sahanterän pienentyneinä terotuskuluina.