Omenasorvi mallia DDR

Vaimo oli tehnyt ostoksen. Kun ostos otettiin paketista, olin varma että vaimon rahat olivat jälleen kerran menneet hukkaan. Vempele näytti entisen Itä-Saksan alueella suunnitellulta kidutusvälineeltä. Mustaa metallia, teräviä piikkejä ja erilaisia teriä. Kädellä pyöritettävä veivi ja imukuppi, jolla laitteen saa tulevasti kiinni pöytään. Pakkauksessa valmistusmaaksi oli merkitty Kiina. Omatunto kolkutti välittömästi. Kotimaista ja kestävää pitäisi ostaa eikä halpakaupan kertakäyttökeksintöjä.

Vaimo työnsi oman puutarhan omenan laitteen piikkeihin ja alkoi kiertää veiviä. Yritin kääntää ylimielisesti selkäni, mutta oli pakko vilkaista, mitä kidutusväline tekisi omenalle. En voinut muuta kuin ihmetellä: Vaimo veivasi kepeästi ja omenasta irtosi kuori ohuena kauniina nauhana. Samaan aikaan pyöreä terä leikkasi hedelmän siemenkodan siististi pois. Eikä tässä vielä kaikki: laite teki omenasta ohuet ja rapeat spiraaliviipaleet.

Puutarhamme tuottaa omenoita reilusti yli jokapäiväisen piirakka- ja syömistarpeen. Syksyisin keittiöön on yleensä kerätty lähisukua kuorimaan ja viipaloimaan omenoita, jotka on sitten ripustettu kuivumaan puusaunan jälkilöylyihin. Nyt itäsaksalaisihme teki työt iloisen kevyesti ja nopeasti. Ei sähkön kulutusta, ei melua eikä polttoainetäyttöjä. Vain kompostiin sopivaa omenankuorinauhaa, siistejä siemenkotapötkylöitä ja hienoja ripustusvalmiita omenaspiraaleita.

Eihän tällaista laitetta voi olla! Miten se on voinut syntyä ilman Stefan Lindforsin tai Alessin muotoilua, vailla Nokian tekniikkaa tai amerikkalaisia innovaatioita.

Olisiko aika palata futuristisista muotoilumaailmoista ja yltiöteknisistä hienomekaniikan, elektroniikan ja nanoteknologian sfääreistä takaisin arkisempiin ratkaisuihin. Niille olisi nyt ostajia. Kolme naapuria, neljä sukulaista, kaksi entistä työtoveria ja lukuisa määrä vaimon ystävättäriä on käynyt ostamassa omenasorvin. Kaupan varasto taitaa olla hiljalleen tyhjä.
Kylmäsen Usko