Kummallinen kehityskeskustelu

Aschanin kahvilassa viereisessä pöydässä istui eilisiltapäivänä pari tehokkaannäköistä kolmikymppistä uranaista. Kahviani jäähdytellessäni satuin kuulemaan tarinoita mielenkiintoisista kehityskeskusteluista. Ensin en edes ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta varmistin vielä sisarentyttäreltä, että kyseisellä nimikkeellä vietetään nykyisin edistyksellisissä yrityksissä esimiehen ja alaisen välinen juttutuokio vähintään kerran vuodessa.

Minun nuoruudessani ei esimiehen kanssa sen kummemmin keskusteltu. Esimies kertoi mitä tehdään ja jos se ei sopinut, oli aika siirtyä toiseen yritykseen tai kotimieheksi. Yleensä se mitä sanottiin, sopi. Pomon näkemyksiä ei kyseenalaistettu saatikka kritisoitu. Kehitystä tapahtui jos kuuliaisuutta ja osaamista riitti. Ei siihen mitään sen kummempia kehityskeskusteluja tarvittu. Erityinen huomionosoitus työntekijälle oli jos esimies heltyi kyselemään mitä vaimolle tai lapsille kuuluu.

Aschanin jakkupukuleidit olivat käyneet omien esimiestensä kanssa hyvin erilaiset kehityskeskustelut. Niitä siinä maustekahvikupposten äärellä ruodittiin turhankin suureen ääneen. Toinen tuntui olevan lopullisen tuohtunut oman esimiehensä jarruttavaan rooliin. Uran eteneminen omien suunnitelmien mukaan oli kuulemma kohtuuttomasti vaikeutunut. Ja palkka kuulemma oli lähinnä kuukausittainen henkilökohtainen loukkaus kun sen suhteutti puhujan erityisluontoisiin ammattitaidollisiin kykyihin. Missä tahansa muussa yrityksessä oltaisiin kuulemma valmiita maksamaan niin tasokkaasta osaamisesta lähes mitä tahansa. Ja Saksassa ei palkalla ja luontaiseduilla olisi mitään ylärajaa.

Melkein jo käännyin naapuripöytää kohti kysyäkseni miksi ihmeessä arvon neiti sitten homehtui nykyisen työnantajansa aliarvostuksen puristuksessa eikä loikannut seuraavaan Frankfurtin koneeseen. Halpalentoyhtiöt kun veloittavat matkasta vain muutaman kympin.

Toinen tyylikäs maustekahvinjuoja oli kokenut täysin toisenlaisen kehityskeskustelutuokion. Esimies oli varannut pöydän hyvästä ravintolasta työpäivän jälkeen ja tilannut keskustelua ryydittämään tuhtia punaviiniä. Tämän neidin mukaan pöydässä oli esitetty verhottuja kehitysehdotuksia siihen malliin että nyt taitaisi olla hiljalleen myös urakehityksen mahdollisuus käsillä. Minä kuuntelin korvat punaisena kuvausta illan kulusta ja tämän kehityskeskustelun etenemisestä. Mielessäni pohdin että tämä naiseläjä voisi nousta siihen samaiseen Saksaan menevään koneeseen, mutta suunnata mieluummin Hampuriin, tietyille miesesimiesten suosimille kujille kuvaamillaan kyvyillä.

Ihmeelliseksi on työelämä mennyt. Lienevätkö peräti lain vaatimia tällaiset kehityskeskustelut nykyisin. Vanhanajan ihmisestä tuntuu, ettei kyseisen kaltaisesta toiminnasta ole mitään hyötyä. Päinvastoin, työntekijän ja esimiehen keskinäiset roolit hämärtyvät kun alaisen mielipiteitä aletaan enemmälti tonkia ja kuunnella.

Eikös se liene niin, että mikä tahansa yhteisö, oli sitten kyseessä yritys, armeija tai kokonainen kansantalous, pyöri paremmin kuin päätösvalta on selkeästi annettu tietyille henkilöille. Joku määrää ja joku tottelee. Palkkaa maksetaan määrääjälle vastuun kantamisesta ja tottelijalle kuuliaisesti tehdystä työstä. Kehityskeskustelukerhot kuuluvat jonnekin aivan muualle.
-Kylmäsen Usko