Irtisanoin 400 kiinalaista
06/2005Vuoden vaihteessa käväisin pankissa tarkoituksenani korottaa kuukausittaista lainanlyhennystä muutamalla satasella. Kuvittelin että kesämökillä olisi mukavampi köllötellä jos se kesän alkaessa olisi lähes velaton. Innokas nuori pankinjohtaja torppasi suunnitelmani hetimiten.
Kun tulin pankista ulos, olin ryhtynyt osakerahastosäästäjäksi. Ne muutamat kuukausittaiset sataset joilla olin aikonut vauhdittaa velanlyhennystä ovat tammikuusta lähtien vauhdittaneet Intian ja Itä-Euroopan talouskasvua. Rahastojeni arvo on riemukseni muutamaa euroa suurempi kuin niihin tähän mennessä sijoittamani pääoma. Muutama neliömetri kesämökistä on edelleen pankin, mutta parin vuoden päästä rahastojen tuotoilla ostetaan toivottavasti uusi perämoottori. Ja rahaston kokonaisarvo on kelpo säästöpotti eläkeläisen riemuvuosia ajatellen. Puolen vuoden ajan tämän osakerahastosäästäjän ja vaurastujan mieli on ollut iloinen ja toiveikas.
Kunnes pari viikkoa sitten omaatuntoa jysäytettiin oikein lekalla. Perinteinen Leafin makeistehdas lopetettaisiin. Ja kenen on syy? No kasvottomien eri puolilla maailmaa operoivien pääomasijoittajien, jotka ajattelevat vain omaa vaurastumistaan ja vähät välittävät turkulaisperheiden toimeentulosta ja makeistehtaan perinteikkäästä historiasta.
Tapaukseen tutustuttuani kävi kavalassa ja säälimättömässä mielessäni jopa ajatus, että kun nyt Turun lopettamispäätöksen myötä todennäköisesti Puolan tehtailla tuotanto kasvaa, niin eivätköhän minun Itä-Eurooppaan sijoittamani rahat vain tuotakin entistä paremmin. Miten paatunut sitä turkulainen voi ollakaan! Kiinan työttömistä olin täysin piittaamaton ja ajatukseni japanilaisista oli että ne nyt näppäräsormisina varmaan pääsevät johonkin toiseen kokoonpanotehtaaseen työhön jos yksi lopetetaan ja tuotanto siirretään työvoimakustannuksiltaan halvempaan Intiaan. En siis yllätyksekseni tuntenut huolen häivääkään näiden kaukaisten toverien puolesta.
Vaimon kanssa uutisia katsoessamme olimme molemmat äärimmäisen tuohtuneita kasvottoman sijoittajajoukon piittaamattomuudesta ja mielessämme vaadimme jotakuta asiasta päättänyttä henkilöä katsomaan silmiin nyyhkiviä ja taloudelliseen epävarmuuteen putoavia perheenäitejä ja –isiä.
En ole vieläkään purkanut sydäntäni kenellekään ja tunnustanut osallisuuttani kiinalaisperheiden ahdinkoon. Rahastojen arvon kasvamisesta en vain enää osaa oikein iloita.
-Kylmäsen Usko