Espanjan yrittäjäpojat

Vaimo halusi vuodenvaihteessa kaupunkilomalle. Uusikaupunki tai Salo olisivat meikäläiselle riittäneet mainiosti, mutta niin siinä sitten kävi että Pasklahden rantabulevardien sijaan tungeksimme pitkin meluisaa ja roskaista Ramblasia Barcelonan illassa.

Espanjan poikien yrittäjyys näytti olevan monimuotoista: kadunkulmissa seisoksi patsaiksi kyhäytyneitä miehenkuvatuksia, toiset hopeamaalilla siveltyinä, jotkut metallipaperiin kääriytyneinä. Tekivät kummallisia naaman- tai muiden vartalonosien liikkeitä ja virnistelivät erityisesti naisille. Jonkun lyhtypylvään kupeessa entinen mustaihoinen, nykyinen kalmankalpea amerikkalainen lapsiin mieltynyt poplaulaja kuvautti itseään maksusta nuorten tyttöjen kanssa. Tai sitten kyseessä oli kaksoisolento.

Jokaisen katutaideyrittäjän edessä oli kulho tai hattu johon piti heittää rahaa. Yritteliäimmät olivat värvänneet pikkusiskonsa kiertämään yleisön joukossa rahaa vaatimassa. Sama meno jatkui ravintoloissa. Yhden pitkän aterian aikana ehti kuppilaan ilmaantua kaksikin musikanttijoukkiota jotka ainakin minun mielestäni ikävästi tuhosivat rauhallisen aterianautinnon. Vaimo kyllä innolla kaivoi kukkaroa esille joka kerta, varsinkin kun kerran yksi luutunrenkuttajista muiskautti hänelle vielä poskisuudelman. Taisi hattuun sujahtaa useampikin euro perheemme talousvaroista, pelkään.

Suomessa puhutaan paljon palveluyrittäjyydestä ja kannustetaan nuoria aktiiviseen, iloiseen ja reippaaseen asiakkaiden palvelemiseen. Joka ikinen k-kaupan kassatyttö vinkaisee sen ”hei” –huutonsa heti kun vain sinne päin maitopurkkieni takaa katsahdan .Ja pitserian tarjoilijapoika tulee aina kesken syömisen kyselemään miltä italian lätty maistuu. Enpäs tiedä, mitähän tekisi jos kerran sanoisin että ei maistu. Antaisi varmaan vaimolle poskisuudelman.

Minusta hyvä palveluyrittäjä tarjoaa palvelujaan niille jotka sitä haluavat. Jos hinkuan teatteriesitystä maksan lippuni ja menen teatteriin. Kitaramusiikista nauttiakseni ostan cd-levyn ja kuuntelen sitä kotona. Jos pitsasta on unohtunut metvursti menen ravintolan keittiöön vaatimaan uuden.

Muutakin merkillistä maailmalla näkee: baarien kärpännopeat tarjoilijat olivat lähes aina miehiä, samoin pankkineidit – siis pankkivirkailijat. Kummankin ammattiryhmän edustajat näyttivät suunnattomasti nauttivan työstään ja vaikuttivat olevan tehtävissään arvostettuja. Ihmeellistä. Omanarvontunto ja tyyli ylti jopa Ramblasin kerjäläisiin saakka: kerätyt kolikot laitettiin Zaran muotiliikkeen paperipussiin.
-Kylmäsen Usko