Suolasilakka ja hevimusiikki

Rautatieaseman taksijonossa edelläni olevat yritysjohtajan näköiset herrat keskustelivat suomalaisen hevimusiikin vaikutuksesta kansalliseen kulttuuriimme. –”Kyllä nyt on Esa-Pekka Salosen, Kaija Saariahon ja Karita Mattilan työ kerralla tuhottu,” väitti toinen ja toinen oli täysin samaa mieltä. Miesten ehdoton näkemys oli, että niin sanottua korkeampaa kulttuuria olisi Lordin euroviisuvoiton jälkeen mahdotonta viedä ulkomaille.

Herrat olivat varmoja, että ulkomaille suuntautuvilla työmatkoilla heitä pidettäisiin saatananpalvojien sanansaattajina ja uskottavuus keskieurooppalaisten liikekumppanien silmissä olisi lopullisesti mennyttä.

Ei kai yksi laulukilpailu nyt sentään voi koko kuvaa kansallisesta kulttuuristamme muuttaa? Ettei vaan pukuherrojen asenne kertoisi heikosta itsetunnosta, vaikka selvästi maailmaa olikin nähty.

Vuosikymmenet on puhuttu tietynlaisen Suomi-kuvan markkinoimisesta ulkomaille. On yritetty näyttää ulkomaaneläville järviä ja lunta, joulupukkia, Katri-Helenaa ja karjalanpiirakoita. On käännetty Seitsemää Veljestä viidellekymmenelle kielelle ja lähetetty Tuntemattoman Sotilaan moderneja filmiversioita eri puolille maailmaa. Postitettu liiketuttaville Sibeliusta cd-levyillä. Eihän se noin onnistu.

Suomi-kuva ulkomaalaisten silmissä muodostuu juuri sellaiseksi kuin me olemme. Ja ihan itsestään, kunhan uskaltaudumme Tukholman päässä ulos Ruotsin-laivasta tai Kanarian saarilla turistirannan ulkopuolelle. Luontevasti omana itsenämme. Tarjoilemme tänne tuleville eurooppalaisille veljillemme ja sisarillemme sitä mistä itsekin pidämme. Vaikka se sitten olisi HK:n sininen lenkki ja Salatut Elämät.

On myös hyväksyttävä kansallisen kulttuurin monimuotoisuus ja muuttuminen. Suomi ei enää ole pelkkää järvenrantaa ja Nokian kumisaappaat muuttuivat elektroniikaksi jo monta kymmentä vuotta sitten. Ja alakoululaiset eivät edes tiedä kuka Katri-Helena on. Rasmus ja Him sen sijaan tunnetaan Saksan ja Ranskankin alakouluissa. Ja nyttemmin myös Lordi.

Perjantaina saunottiin tuttavien saaressa. Vieraana oli myös italialainen vaihto-oppilas perheen nuorison lukioluokalta. Milanolaisopiskelija pukeutui pelkkään mustaan toukokuun lopun auringonpaisteessa. Nuoren herran mustat hiukset ylsivät puoleen selkään ja silmäkulmassa oli lävistys. Kun kysyin, mikä vajaan vuoden kokemuksella Suomessa on parasta, vastasi hevirokkari yllätyksekseni ”rymättyläläinen suolasilakka ja uudet perunat!” Ehkä kannattaisi valjastaa Lordi markkinoimaan kyseisiä perinteisiä herkkuja Etelä-Eurooppaan.
-Kylmäsen Usko